On aina mukavaa lukea paikallislehdestä miten kultturellia väkeä meillä asuu. Saamme tietää, että niin Stephen Hawking kuin Newtonkin ovat hoitaneet samaa virkaa, keitä he nyt sitten lienevätkin. Tärkeää tietoa meille maalaisille kuitenkin.
Ihmisten uskonnollisiin yhteisöihin kuuluminen on heidän oma asiansa. Siispä kerron, mistä minä saan lisäarvoa, palkankorotuksen:
Saan elämääni lisäarvoa Leibzigin Tuomas-kirkon urkurin, J.S. Bachin passioista ja paljosta muusta musiikista. Lisäarvoa päivittäiseen elämääni tuo Perniön kivikirkko, ulkoa ja sisältä, samoin muutkin Suomen keskiaikaiset kirkot. Kylmät väreet käyvät sisälläni kun kuuntelen joulurauhan julistuksessa satoja vuosia vanhaa Lutherin taisteluvirttä, jota monituhatpäinen väkijoukko yhdessä tapailee. Ajattelen, että kun vaatimattomissa oloissa eläneet esivanhempani ovat mahdollistaneet tämän kaiken, minä yltäkylläisyydessäni voin maksaa sen jatkumisen ja ylläpidon huolimatta siitä, ajattelenko Hawkingin tapaan.
Edes kaukoidän lähetystyötä, perniöläisittäin ” Jaappanin lähetystä” en osaa paheksua, korkeintaan hymyillä. Tuen mielummin sellaista uskontoa, joka rauhanomaisesti parantaa mm. naisten ja lasten asemaa sekä terveydenhuoltoa kohdemaassa kuin jihadia, pyhää sotaa tai muuta samankaltaista ideologiaa. Näissä asioissa ovat kirkot Suomessa, niin ortodoksinen kuin luterilainen , suorastaan esimerkillisiä.
Oletan, että toimimme periaatteella ” käyttäjä maksaa”. Siispä hyvää rillumareita, Pajen. Minä olen enemmän saanut kuin maksanut ja edelleen maksan mielelläni Bachistani.
Kirsti Leikkonen
Kuin täi tervassa
Tuulikki (PsL 7.10.) ja Monika (28.10.) kirjoittavat erään elokuisen tanssi-illan tapahtumista siinä uskossa, että kyseessä oli valssivedonlyönnin loppunäytös.
Valssi tanssittiin kuitenkin jo ennen juhannusta. Vain vetoa lyöneet tiesivät mistä on kyse. tämä aikainen ajankohta johtui siitä, että valssikumppanini vaihtoi työpaikkaa ja muutti kauas pois.
Tanssit Monikan kanssa on kokonaan toinen juttu. Hänen tavastaan tanssia huomasi heti ensi askeleista, että nyt on huipputekijä parina. Monika neuvoo kirjoituksessaan Tuulikkia, joka on mieltynyt tangoon, opettelemaan 40 erilaista tangon askelta. Helppo juttu. Tuon kahden Monikan kanssa tanssimani tangon aikana otin varmasti enemmnän kuin 40 erilaista askelta mutta tuskin kahta samanlaista. Enpä tiedä niistä kuvioista, mutta hienolta tuntui.
Sitten alkoi soida hidas valssi. Sopiva hetki antaa opinnäyte, ajattelin. Totta kai se sujui paremmin kuin alkukesän näytös. Ero tanssitaidossa oli kuitenkin niin valtava, että välillä tuntin olevani kuin kissa liukkaalla jäällä ja toisinaan askeleeni tuntuivat kuin täin taapertamiselta tervassa. Näin sujui se Tuulikin kehuma kamun ainoa valssi.
Monikan kirjoituksestakin paistaa tämä tasoero läpi. Hän on sitä mieltä, että jos vuoden verran, muutaman tunnin viikottain harjoittelisimme niin olisimme (olisin) esiintymiskelpoisia. Tästä tulee mieleen vanha perniöläinen sananparsi, ”hyppäs taas sanos Töyrylä konnal”.
Ainakin Tuulikkia on kiinnostanut tällaiset pienet tanssiaisiin liittyvät lieveilmiöt kuten askelmäärän mittaaminen ja valssivedonlyönti. Olisi mielenkiintoista nähdä paljonko pällistelijöitä olisi jos tällaisesta Monikan haaveilemasta valssinäytöksen tapaisesta tilaisuudesta mainittaisiin tanssi-ilmoituksessa. Tällaista voisi kokeilla, jos joku tanssipari opettelisi vaikkapa Tuulikin eräässä kirjoituksessaan mainitseman jenkan.
Tuulikki tuntuu ehtivän joka paikkaan. Käy kuuntelemassa äijäporukan puolituhmia vitsejäkin. Vitsiporukassa on kylläkin usein enemmän naisia kuin äijiä. Tämä vitsiporukka on pieni esimerkki siitä, miten huvialueella voi monella muullakin tavalla viihtyä kuin tanssimalla.
Lopuksi näyte Tuulikin mainitsemista puolituhmista vitseistä.
Kapteeni ja perämies pitivät vuoropäivin aluksella lokikirjaa (laivapäiväkirja), johon kirjataan päivän tapahtumat. Eräänä päivänä perämies oli sortunut Alkon tuotteisiin. Kapteeni kirjoitti lokikirjaan: perämies tänään humalassa.
Seuraavana päivänä perämies kirjoitti: kapteeni tänään selvänä.
Kamu
