Hakkalan koulun alaluokilla oli opettajattarena naishenkilö, jota kunnioittamisen lisäksi pelättiin.
Huppareita ei silloin ollutm mutta eipä sitä karvalakkia tai lippalakkia kenellekään tullut mieleen pitää kaiken päivää päässään. Sormille annettiin vallattomia karttakepillä.
Mikäli tällainen tuli vanhempieni tietoon, niin nuhteet kotona olivat ankarat ja he tunsivat häpeää lapsensa käytöksestä.
Mikäli tapasivat opettajan , pyytelivät anteeksi ja lupasivat muutosta.
Itse jouduin usein ulos työnnetyksi. Vaaraa siitä ei aiheutunut koska kyseessä oli portaaton ulko-ovi. Voiman käyttö oli tilanteeseen sopivaa, koska aina pihalta itseni löysin.
Kyllä se jo silloinkin hävetti ja nolotti. Eipä tullut mieleen nimitellä opettajaa paksuperseiseksi yms.
Tilanne Alppilan koulussa olisi kokonaan vältetty mikäli oppilasta olisi kotona opetettu häpeämään sekä toiselle olisi kotona kerrottu ettei ruokailtaessa sisätiloissa käytettä päähinettä. Ylioppilaaksi tultuaan se toki sallittaisiin kerran vuodessa.
Vaikeuksia lienee muissakin maissa. Esimerkiksi Espanjassa oppilaan vanhempia on kielletty käymästä opettajiin käsiksi.
Fyysinen ojentaminen on saanut nimekseen väkivalta.
Fyysisen ojentamisen hyväpuoli on nopea ymmärretyksi tuleminen ja opiskelu pääsi oitis jatkumaan. Itkun tuhertaminen oli varjopuolena.
Tuliko meistä 40- ja 50-luvulla koulua käyneistä väkivaltaisia ja näemmekö painajaisia sormia lähetyvästä karttakepistä?
Minusta me opimme kohtaamaan vastoinkäymiset mitä nyt vanhemmat eivät salli lapsilleen tulevan. Ovat oppineet olemaan aina oikeassa, ja kun opettaja joutuu asiaa korjaamaan, niin varsinkin aknen runtelema nuorimies menettää heti malttinsa.
Jotenkin kuitenkin pitäisi korjausta koulumaailmaan saada sillä olen huolissani jaksavatko ja haluavatko nykyiset koululaiset jatkossa maksaa vuosittain kohoavan eläkkeeni.
Vanhana hyvänä aikana huolena oli, ettei vesikelkka kaatuisi ja ilona oli, ettei naapurikaan siihen aikaan rikastunut.
Nyt on kaikki lapsesta asti tyystin toisin.
Raimo Rannikko
