Tervepä terve. Toimituksen lounaislähiön viikkokaavoituskatsaus annetaan tässä.
***
Sellainen tieto otti silmään, että 50 vuotta sitten Forssan kauppalasta tuli kaupunki.
Kun kuntakarttaharjoituksia tehdään, niin saman tien voitaisiin pistää sanastoa uusiksi. Hallinnollisen yksikön nimitys ei ole tärkein asia, mutta paluumatka joulunvietosta halki Forssan ja Someron lakeuksien pisti miettimään.
Kaupunki-sana nimittäin kokee inflaation, jos sillä aletaan kutsua kaikkia kuuden kirkonkylän ja sadantuhannen metsähehtaarin yhteenliittymiä. Sama sana ei oikein voi kuvata vanhojen talojen reunustamaa ikiaikaista Aurajokivartta ja pakkilaatikoiden reunustamaa kolmen tien risteystä, jolla on kaupunkioikeudet.
Länsisuomalaisen tietysti tekisi mieli vetää raja siihen, että kaupungiksi kutsutaan tietyn ikäistä puljua, sanotaanko vaikka juuriltaan keskiaikaista tai jo Hansaliiton päivinä merkittävänä pidettyä.
Mutta miksi näitä taajamien yhteenliittymiä sitten pitäisi kutsua. Nehän ovat kuin eteisen räsymatto: sinne tänne rönsyäviä ja välissä vähän savea. Lainataan ilmaisu mattomaailmasta, kun kerran kyse on HAjalleen Pykätyistä Sopukoista ja Ulkovarastoista. Siis nimeksi otettakoon Hapsu.
***
Maankäytön oikkuja oli aikaa ihmetellä joulunpyhinä ulkoilulenkeillä, kun ympäristö oli ajan vieraampi.
On metkaa, että jos on käytettävissä rinnakkain peltoa ja loivaa rinnettä, asuinalue laaditaan pellolle.
Halpaa se on, kun ei tarvitse raivata, ei perustaa, ei upottaa ylimääräistä vesijohtoa. Lopputulos vaan on alue, jolla on taloja palokatkon välein toisistaan ja sinne tänne istutetut puut ehtivät ehkä puun mittaan, kun ensimmäiset asukkaat ovat vanhainkoti-iässä. Sellaisella tallustellessa alkaa miettiä, että on kurjaa sekin, jos ikkunasta näkyy vain kaavatie ja naapurin trampoliini.
Tulee mieleen, että iso osa viihtyvyyttä on se, että ikkunasta ja pihalle näkyy jotain muuta kuin naapurin seinä. Vaikka sitten se heilimöivä pelto ja sillä peuroja.
***
Presidentti piti uudenvuodenpuheensa, kuten perinne on. Asiaan vihkiytyneet saavat arvioida, oliko kyseessä tälläkään kertaa vuolas ajatusten Tonava.
Rekvisiitta otti silmään. Olisi mukavaa tietää, oliko pöytään nostettu kielokimppu ansiokkaasti oman pihan kieloista sisällä kypsytetty vaiko tuontikimppu. Jos jälkimmäistä, niin vähän metkalta sekin tuntuu näinä lähin ja luomun aikoina.
Olisi kai pihaltakin jotain karua ja kotimaista löytynyt. Kanerva nyt ei taida olla linnalaisten suursuosikki, mutta kuitenkin.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
