Suomalainen ruoantuotanto on puhdasta ja turvallista. Ruokaketju työllistää miltei 300 000 suomalaista. Koko ketjun elinvoimaisuus perustuu alkutuotannon kannattavuuteen. Kovissa kannattavuuspaineissa sinnittelevät tuottajat kykenevät ihailtavalla tavalla panostamaan myös vapaaehtoisiin tekoihin laadun parantamiseksi. He uudistavat tuotantotapojaan aktiivisesti parantaakseen kannattavuutta ja vastatakseen tulevaisuuden haasteisiin. Hallintobyrokratiaa ja valvontaa tulisi samalla tavalla uudistaa vastaamaan tämän päivän tarpeita niin, että järkevät toimintatavat mahdollistuisivat maatiloilla.
Globaali talous tuo haasteensa myös ruoantuotannolle. Suomen kaltaisen korkean elintarviketurvallisuuden ylläpito aiheuttaa merkittäviä kustannuksia hyvin laajasti koko ruokaketjussa, mikä hankaloittaa kilpailua tuontiruuan kanssa. Tuottajamme joutuvat kilpailemaan kotimaan markkinoilla myös sellaisten tuontituotteiden kanssa, jotka eivät täytä kotimaiselle tuotannolle asetettuja korkeita standardeja. Tässä on muutoksen paikka.
Meidän tulee saattaa kotimaiset ja ulkomaiset elintarvikkeet samalle viivalle. Tuontielintarvikkeilta pitää vaatia samojen standardien täyttämistä kuin kotimaisilta tuotteilta. EU:n normien noudattamisesta on muodostunut Suomelle jopa kilpailuhaitta. Tämä sotii EU:n reilua kilpailua painottavia tavoitteita vastaan. EU:n maatalousuudistuksessa yksi keskeinen lähtökohta oli byrokratian vähentäminen. Valitettavasti sen suhteen uudistus jäi puolitiehen. Siksi osana kotimaisten elintarvikkeiden kilpailuedellytysten parantamista meidän on nyt kyettävä kansallisesti purkamaan paisunutta byrokratiaa.
Byrokratiatalkoissa on huolehdittava, ettei lapsi mene pesuveden mukana, vaan että korkea elintarviketurvallisuustasomme voidaan säilyttää. Esimerkiksi elintarvikehygieniamääräykset on luotu ajatellen suuria tuotantoyksiköitä, joilla on jo volyyminsa perusteella melkoisen suuret riskit. Nämä määräykset voivat käytännössä estää pienimuotoisemman toiminnan. Järjestelmään pitää kyetä saamaan joustavuutta, jossa vähäisempien riskien pienemmillä tuotantolaitoksilla on edellytykset toimia. Kaiken kaikkiaan maataloudessa valvontaa tulee keskittää sinne, missä riskit ovat suurimmillaan.
Suomalaiset kuluttajat ovat oppineet laatutietoisiksi. He tietävät, mitä haluavat, osaavat vaatia sitä ja ovat myös valmiit maksamaan siitä. On perusteltua panostaa siihen, että jatkossa kuluttajalla on yhä kattavammat tiedot elintarvikkeiden sisällöstä ja alkuperästä. Näiden tietojen varmistamisessa keskeistä on toimiva tuotteiden jäljitettävyysjärjestelmä. Aukoton jäljitettävyys on edellytyksenä myös muun kuluttajainformaation luotettavuuden varmistamisen ja tuotteiden takaisinvetojen onnistumisen kannalta.
Tuottajien kanssa keskustellessa ei voi välttyä kuulemasta kovaa kritiikkiä tukibyrokratiaa ja siihen liittyvää valvontaa kohtaan. On kohtuutonta, jos pikkutarkkojen ja sekavien sääntöjen pienestä rikkomuksesta seuraa sanktio, joka vie pohjan pois koko toiminnalta. Tuottajien jaksaminen ja oikeudenmukaisuuskysymykset on otettava vakavasti. Myös tarkastuksiin liittyvä epävarmuus koetaan rasittavaksi. Byrokratia vaikuttaa myös nuorten halukkuuteen ryhtyä alalle.
On ollut virkistävää huomata, että etenkin nuoret tuottajat ovat omaksuneet uudenlaisen ajattelun, jossa tilat voivat tehdä yhteistyötä mm. erilaisten koneiden hankinnoissa. Tämä on yksi pieni esimerkki niistä muutoksista, joita maataloustuotannossamme tapahtuu. Ne parantavat tuotannon kannattavuutta. Muutos tapahtuu hitaasti, mutta uudistuminen on välttämättömyys.
Katja Taimela
kansanedustaja (sd.)
