Koulussa luettiin Raamatun Historiasta, kuinka ensin oli 7 lihavaa vuotta ja sitten 7 laihaa vuotta. Silloin käytettiin maalaisjärkeä ja lihavina vuosina varastoitiin huonojen vuosien varalle. Tällainen käytäntö säilyi sitten Suomessakin. Joka seurakuntaan oli rakennettu vilja-aittoja. Niissä säilytettiin kahden vuoden siemenet. Jos tuli huono vuosi ja ei saatu kunnon viljaa, niin vilja-aitasta sai ilmaiseksi siemenet, syksyllä oli tuotava kelvollista tavaraa korkojen kanssa takaisin (hehtol. + kappa). Tilat myös itsekin säilyttivät kahden vuoden siemenet.
Myös rahaa säästettiin pahanpäivän varalle. Jo lapsesta asti teroitettiin säästäväisyyttä ja kouluissa jaettiin pankkien tuottamia Valistuksen lasten lehteä, Säästäjä- ja Koitto- lehteä, joissa myös mainostettiin säästämistä ja Pankki lahjoitti vielä säästäväisyyspäivänä lapsille pienen summan rahaa tilille. Kunnes sitten tuli sota ja leipävilja Suomesta alkoi loppua ja muutenkin tuli katovuosi. Vanhukset, naiset ja lapset hoitivat kotirintaman työt. Suurin osa hevosista vietiin rintamalle, joten kylvöt myöhästyivät jo kovien talvienkin takia. Maa jäätyi paikoin jopa metrin syvyyteen asti. Kesät olivat kuumia ja kuivia. Karjalasta menetettiin suuret peltoalat. Vilja-aitatkin myytiin tyhjiksi, että saatiin ihmisille ja karjalle ruokaa. Näin on maailmassa aina ollut, että kun tulee sota tai muu katastrofi niin ilmastokin huononee ja tulee katovuosi.
Ehkä nyt olemme eläneet liian ylellistä elämää ja ahnehtineet liiaksi mammonaa itsellemme. Ahneus on muodostunut sairaudeksi ja nyt meitä rangaistaan huonosta elämästä. Meillehän on opetettu: Älä köyhyyttä, älä rikkautta meille anna, ja nyt meillä on molempia. Se jakaa kansan kahtia. Maailmassa on paljon nälkää näkeviä ihmisiä, mutta eihän ”kitupiikki” rahoistaan luovuta, vaan sitä on saatava lisää. Kun kävin maatalousalan koulua aikoinaan, opetettiin kuinka meillä on kaksi pulakautta. On rahapula ja tavarapula. Kun meillä on rahaa, niin ei ole tavaraa ja kun on tavaraa, niin ei ole rahaa. Nyt meillä osalla alkaa olla rahapula. Tavaraa kyllä on liiaksikin. Kaikkea ei saada enää kaupaksikaan. Jatkuvilla lakkoiluilla on nostettu palkkoja ja sosiaalimenoja jotka ovat automaattisesti nostaneet hintoja. Palkkaa maksetaan niistäkin päivistä, kun ei tehdä töitäkään.
Jokainenhan käsittää sen, että ennen kuin tavara on ostajan käsissä hinta vaan nousee, kuljettaja ja välittäjä ottavat myös palkkansa siitä. Tässä on syy miksi suomalainen tuote ei mene kaupaksi, tuotteiden hinnat ovat liian korkeita. Palkkojen noususta ovat hyötyneet suurpalkan saajat ja kunnat sekä valtio on saanut lisää verorahoja. Kuka pystyy tilanteen korjaamaan. Ei sitä lisäämällä velan ottoa korjata, tilanne vain huononee. Nyt tämä viisas oppinut kansa sanoo, että pitää saada uusia työpaikkoja jos valtio tulee apuun. Kysyn vaan, millä rahoilla? Lainarahoilla.
On aloitettava nollasta, niin kuin sodan jälkeen. Se oli silloin pakko. Nyt ei kukaan hyvin voinnistaan tingi. Tällaisia ajatuksia minulla on, kun olen lasku- ja nousukauden elänyt. Ennen sanottiin, että laina on joskus poiskin maksettava, jos et pysty siihen, edessä on konkurssi eli vararikko. Nykyään valitetaan kaikesta, kuten koiran kakasta ja tuulimyllyn huminasta. Pienet ovat murheet!
Vaarnummen Faari
