Viime lehdessä oli juttu Särkisalon hakkuista: …ei jää juuri risuakaan maastoon.
Niinpä niin. Nykyaikaista metsänhoitoa. Ei jätetä lahottajille sapuskaa. “Hankalaa ja kallista on muunlainen puunkorjuu.”
Ja samaan aikaan puhutaan metsän monimuotoisuudesta metsänhoidossa. Miksi sieltä otetaan pois kaikki, mikä monimuotoisuutta lisää? Olisiko voinut jättää haavat ja lahot puut vaikkapa kaadettuna metsään? Ja jos sinne jätettyjä pystypuita kaatuu tuulessa, onko se paha? Lahopuun määräähän pitäisi lisätä, mutta eihän se lisäänny, jos ei sinne puuta jää.
Vai onko Särkisalossakin seuraava toimenpide se, jota näkee kaikilla aukkohakkuilla? Tulee iso kaivinkone, joka koukkii maan täyteen monttuja, kiviä, kantoja, tuhoaa tehokkaasti mahdolliset taimet, ikivanhat polku-urat ja muut merkit entisajan metsien käytöstä. Ja kun kasvipeite tuhoutuu, vesi vie humuksen sekä tuhansien vuosien aikana kertyneet aineet iloisesti metsäojia myöten mereen. Tuloksena on kauniin vihreää vettä meressä ja metsämaa, jossa ei kahteenkymmeneen vuoteen kävellä puhumattakaan marjastamisesta tai muusta virkistyskäytöstä.
Peltojen peitteisyyttä säädellään direktiiveillä, mutta metsien suodatuskenttää, sammalpeitettä ei suojele kukaan. Sitten istutetaan taimet, joista kasvaa liian nopeasti huonoa puuta, vain kuituteollisuuteen kelpaavaa.
Mahtaako tulevaisuudessa olla jokamiehenoikeuksiakaan, kun metsissä kulkeminen tehdään ensin mahdottomaksi ja sitten todetaan, ettei siellä kukaan kulje, voidaan saman tien kulkeminen kieltää.
Metsänhoidosta vastaavat, oletteko retkeilleet muokatuilla hakkuualueilla? Jos ette, kutsun mukaan. Lähiseuduilla on hyviä kohteita.
Onneksi on vielä myös terveitä metsiä, voi verrata.
Metsä on paljon monitahoisempi eliöyhteisö kuin pelkkä puunkasvatusalusta
Paavo Heinonen
Entinen metsänreunan, nykyinen aukonreunan asukas
