Koht, ku lume suliva, nii pelloil ilmestys omituissi hiipparei. Lakjoil pelloil huiskita erestakasi simmose raivaussaha näköse vehken kans ja piäne ajan pääst ruppe kuuluma piippamist. Jos maa o viäl paikka paikoi jääs, nii kaikke innokkaima peltopiippari ottava pilkkikaira ja veivava oikke nuarurere innol. Ku muutama kokkar o saattu ylös, nii sit oteta repust pinpointter ja törkötettä seen kans niit kokkari. Monest kokkarast ei kuulu mittä vastaus, nee o jäist jankko vaa. Mut yhrest kokkarast pinpointter ruppe vinkuma, siäl o aarre!
Äkki save pois ja siält tul iso, ruastunu mutter. Sitäki pahalaist ols aikanas ankeleikist tarvittu, ku Valmet hajos keske kevätkylvöje. Siin se nyy o, mut se Valmet o aikkapäivi ollu jo traktorie hautausmaal. Ei muut ku etteskesi vaa.
Ja taas piippas. Milt vuassaralt tää mahta olla; pullonkork, misä on kirjame ALKO. Vähä matkan pääs o viiren tuuma nauloi, hevosvetose heinharva piikei, kualaimi ja plootune aluspöksyn knap. Ei tiär onk isänä vai trenki flanelisist kalsonkeist puronu. Hiuka paremppiki knapei ain löytty. Ja hevosenkenk, see tiättä onne, jos vanha tiaro viäl pitävä paikkasas.
Ku aarttemetsästäjä ehtol mene kottisas, nii repus on pari kilo ruastunei nauloi, kymmeni pullonkorkei ja muit epämäärässi
ruastunei möykyi, mist on paha mennä sanoma mittä vaik niit kummot päite käänäsis.
Vanha pello ova kumminki niin täys kaikelaist rautta, et ei luulis suomalaisil hemoglobiinin puutet oleva, ku nii rautases maas on peruna ja vilja kasvane.
Kuparissi Ruatti valla aikassi kolikoi löytty pelloist paljo. Nee ova nii huanos hapes, ettei niist saa oikke mittä selvä.
Tiättä see, ku satoje vuassie aja pelloi on kynnetty ja hankmottu, hevose ova sotkune ja traktori jyräne päält. See vaa ihmetyttä, et kui niit siäl pelloil niinpal o. Eisunka kukka niit sin ol kylväny sitä varte, et ne siäl lissän kasvasis.
Voi tiätyst olla niinki, et ku kuninkas o vaihtunu, nii rahakki o vaihtune, ku jokase on täytyny saara oma nimes tai naamas sihen taaleri. Jos vanha koliko on sit paiskattu tunkjol ja siält pellol, ku o sontta ajettu.
Tai sit siin o joskus ollu jonkulaine kaupantekopaik ja niis on ain tapelttu ja ryästetty. Eikös turkulaine kauppias Valpuri Innamaaki ol hakattu ainaki pari kertta Perniö Laurimarkkinoil oikken pahanpäiväsest. Voi olla, et häneltäki on jotta tavaroi hukkunu vaik sillo henk säilyski.
Nois historiallisis asjois on see hyvä pual, et mitä ei tiär, nii sitä voi sit ite miälikuvitukselas paikata.
Ku nyy noi metallietsijä kaivava reikki joka niäme, notko ja saarelma, nii museovirastolaise pakkava olema heitin kansas hiuka knapi vastuksi. Hee pelkkävä vissi, ettei heitil jää enä mittän tutkimist. Mut heiti vauhrilas Suame maaperä aartteje kaivamine kestä kyl tuhanssi vuassi, jos sit on enä mittä jälil. Ku hee ens tekevä raha-anomuksi kaivauksi varte ja sit muutama viiko aja muurauslapjo, hammasharja ja siffelin kans ova kykkyvälttäs jossan piänes plätis. Jos hee jotta löytävä, nii hee vievä nee mennesäs tutkittavaks eikä maaomistaja kuul eikä nää niist enä mittä. Olsis niit paikanpäälläki kiva katto, kummost meininki sil kulmakunnal on joskus ollu ja mitä o muistoks jääny.
Nyy on simmone buumi menos, et metallietsijöi ramppa tuhansittais ympärs Suame ja joka pual piippa ja iha ilma määrärahoi. Jonkulaine yhteistyä voisis olla museoihmiste ja tavaliste piipparie välil järkevä.
Mut yks asja o varma, metallietsijäkauppias on ainoa ku pistä rahoiks. Hää hykertele kourias, ku tavara mene kaupaks enemän ku hää pysty toimittama.
Mantar
