Teijon kansallispuistoa mainostetaan luontoalueena jossa opastettuja reittejä pitkin voi harrastaa liikuntaa ja samalla kokea alueen luontoa.
Lapsenlapset tulivat meille viime viikolla viettämään hiihtolomaansa. Kun kerrankin täällä on luminen talvi päätimme tehdä hiihtoretken ja löysimme netistä paikallisen retkiladun Teijolta.
Netistä näki että retkilatu alkaa Mikkossuon pysäköintialueelta. Lähdimme ajamaan sinne.
Ensimmäinen yllätys tuli vastaan kun piti kääntyä Teijon tieltä pysäköintialueelle johtavalle tielle. Tie oli auraamaton. Joku isompi maasturi oli ajanut pyöräurat. Pikkuatomme pohjapellit luisuivat lumen päällä ja sydän kurkussa ajoimme uria pitkin noin kilometrin pituisen matkan pysäköintialueelle. Jos vähänkin olisi ajanut urista sivuun tai vastaan olisi tullut toinen ajoneuvo niin olisimme jääneet kiinni lumeen. Pääsimme perille ja lähdimme hiihtämään. Kävi heti ilmi että latua ei ollut juurikaan hoidettu ja ensimmäinen kilometri meni jonkun ajoneuvon pyöräuria pitkin. Tämän jälkeen latu hieman parani. Monessa kohdassa oli puita kaatunut ladun yli haittaamaan hiihtoa. Puut olivat pieniä ja oletettavasti laduntekijän olisi ollut helppo poistaa ne ladulta.
Yhdessä kohdassa latu kääntyi 90 astetta vasemmalle. Parin kilometrin päästä latu päättyi maantiehen. Ei auttanut kun hiihtää takaisin. Aavistimme että siinä missä latu kääntyi vasemmalle niin olisikin pitänyt kääntyä oikealle. Eikö voisi vähän paremmin viitoittaa latua? Pääsimme lopulta takaisin pysäköintialueelle. Tällä reitillä ei ollut yhtään taukopaikkaa jossa olisi olisi voinut syödä eväitään vaan ne saimme syödä ladun vieressä.
Älkää ihmeessä mainostako tätä retkilatua jos sitä ei hoideta!
Kaiken kukkuraksi saimme puolet hiihtomatkasta kuunnella laskettelumäen suunnalta tulevan pauhaavan kovaäänisen melua.
Terveisin
Fredrik Koivusalo ja lapsenlapset
