Tervepä terve. Toimituksen koillisluokan viikkokokeet tarkastetaan tässä seuraavaksi.
***
Osa lehdentekoa ovat koulukäynnit; kouluista nousee jutunaiheita ja mikä ettei. Alueen opinahjoissa touhuaa tuhti siivu alueen väestä.
Käynneillä on usein puhuttu uusista oppimisen menetelmistä. Aikoinaan koulunkäynti tarkoitti kirjaa ja pulpettia ja edessä puhuvaa opettajaa, nyt jotain muuta.
Tekniikka helpottaa, on dataprojektorit ja tabletit ja muu. Omana kouluaikana videosta puhuminen tarkoitti VHS-kasetteja ja tabletti sitä, että opettaja uusi verenpainelääkereseptinsä.
No, on osattu ennenkin. Eilisestä Turun Sanomista löytyi tuttuja; vuoden ruotsinopettajaksi on valittu Raisiossa nykyään opettava Maarit Rainio.
Sitä joskus miettii, mitä kuuluu vanhoille opettajille – myös heille, jotka kävivät lukuvuoden tai pari oppia päähän takomassa ja joihin ei sen koommin ole törmännyt. Ja juuri palkitun Rainion tunneilla tuli istuttua kai yhden lukuvuoden ajan 1990-luvun jälkipuoliskolla.
Eilisessä jutussa opettaja kertoo pitävänsä tunteja, joilla itse viihtyisi: ruotsia opitaan Vaisaaressa muun muassa pelaamalla ja puhumalla ja opettajan askarteluinnolla on osansa asiaan.
Yli 20 vuotta sitten sama into tarkoitti muistaakseni ainakin opettajan laatimia ristisanatehtäviä. Muistelen, että paljon silloin ruotsia puhuttiinkin.
Eilen Kirkonkylän koulun kirppiksellä vastaan tuli kirjo vanhaa opetuskalustoa; rainoja ja C-kasetteja, kirjoja ja opetustauluja joista yksi jotenkin tarttui matkaan.
Tämä pisti miettimään, että olikohan jo kuusikymmentä vuotta sitten enemmän innosta kuin kamppeista kiinni, miten oppi uppoaa.
Noin muuten tuntui vanhalta. Yläaste- tai lukioiässä voi olla niitä aamuja, että yhtä ainutta opettajaa ei tekisi mieli kohdata. Ja nyt suorastaan ilahtuu, kun vanha ruotsinmaikka tulee vastaan lehdestä heti aamukahvipöydässä.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
