Hätäkeskukset ja niissä työskentelevät päivystäjät ovat kovan paikan edessä, kun työvoimaa on liian vähän. Siellä työskentelevät joutuvat toistuvasti jatkamaan työpäiväänsä, keskeyttämään ansaitut ja tuiki tarpeelliset vapaansa tai siirtämään vuosilomiaan.
Hätäkeskuspäivystäjällä ei ole työssään varaa virheisiin, sillä se voisi maksaa jonkun hengen tai siitä voisi aiheutua suuret omaisuusvahingot. Ambulanssin, palokunnan ja poliisien on ehdittävä paikalle nopeasti ja avuntarvitsijan on saatava toimintaohjeita tilanteessa.
Ylipitkät työpäivät ja vapailta töihin kutsuminen on kuitenkin arkea, sillä työn osaavia sijaisia ei ole saatavissa.
Turun Sanomat kirjoitti 31.7.2018 yhä pahenevasta päivystäjävajeesta, joka kuormittaa työntekijöitä. Esimerkiksi Turussa on ollut henkilöstövajetta jo pitkään. Tänä kesänä tilanne on kiristynyt edelleen, kuten sillä on tapana tehdä joka kesä.
Olisiko tilanteeseen pitänyt reagoida jo aiemmin ja lisätä pelastusopistoon aloituspaikkoja? Nyt näin ollaan tekemässä, mutta selkeästi jälkijunassa, sillä koulutus kestää puolitoista vuotta, eikä nykytilanteeseen saada apua ihan heti.
Henkilöstövaje on kasvanut entisestään. Nyt vajaus on noussut jo täällä Turussa kymmeneen. Eikä se ole ainut hätäkeskus, jossa henkilöstövajetta on. Pelastusopiston aloituspaikatkaan eivät ole pysyneet tasolla, jonne ne tuolloin nostettiin.
Vaikka alalle kouluttautuville on luvassa varma työpaikka, ei suurta sopivien hakijoiden ryntäystä koulutukseen ole aiempinakaan vuosina ollut. Koulutuksen aloittavista eivät kaikki valmistu. Valitettavasta valmistuvistakaan eivät kaikki aloita työtä, vaan hakeutuvat muualle.
Hätäkeskuspäivystäjän työ on vastuullista kolmivuorotyötä. Työ sitoo enemmän kuin työvuoroluettelosta ilmenee – ainakin nykytilanteessa. Voi olla, ettei nuoria kiinnosta kouluttautua ja sitoutua työhön, jossa vastuuta ja osaamisvaatimuksia ja annetaan yllin kyllin, mutta palkan ei niitä koeta vastaavan.
Mitä asialle pitäisi tehdä, jotta me kansalaiset voisimme luottaa hätäkeskuslaitokseen? Sinne pitää saada riittävästi henkilökuntaa, eli koulutuspaikkoja olisi lisättävä niin paljon, että sieltä valmistuu ammattiin riittävästi ihmisiä. Nyt ei näin ole!
Jaksamiseen raha ei välttämättä apua tuo, mutta motivoisi kuitenkin, jos keskeytyneestä vapaasta saisi kunnollisen korvauksen. Esimerkiksi sairaalat maksavat korotettua hälytyskorvausta, jos työntekijä kutsutaan vapaalta työhön tai hän joutuu tekemään pidennettyjä/tuplavuoroja.
Nyt, kun tehdään koko ajan töitä vajaalla, jää palkkarahoja ko. valtion sektorilla vuosittain käyttämättä. Olisiko reilua, että näitä rahoja käytettäisiin edes jossain määrin niiden kannustamiseen, jotka tekevät puuttuvien ihmisten työt omansa ohella?
Eritoten nyt olisi tärkeää, että kaikki jaksaisivat työssään, kun uusia haasteita tulee entisten päälle! Edessä on uuden hätäkeskustietojärjestelmän käyttöönottoja joka keskukseen. Uusi tietojärjestelmä mahdollistaa sen, että mikäli ns. oman alueen hätäkeskuksessa on ruuhkaa, siirtyy puhelu toiselle alueelle (mikäli siellä päivystäjiä on vapaana) ja toisellakin paikkakunnalla oleva päivystäjä pystyy hälyttämään ilmoittajalle apua. Tämä järjestelmä palvelee asiakasta ja samalla heikosta työvoimatilanteesta kärsivän keskuksen puheluita voidaan käsitellä muualla.
Ammattiinsa sitoutuneet hätäkeskuspäivystäjät, joita tapasimme, näkivät myös paljon hyvää työssään. He kuvailivat työtään ihmisten auttamiseksi hädässä, joka palkitsee tekijäänsä ja luo työhön merkitystä ja totesivat, ettei yksikään päivä ole samanlainen. He kiittelivät työnantajaa siitä, että heillä on hyvät työtilat ja kuntosali yms. käytössään, jota kunnon ja jaksamisen ylläpitäminen edellyttävätkin. Työnantaja sai kiitosta myös muistakin tarjoamistaan työsuhde-eduista.
Toivoisi toden totta, että nuoret kiinnostuisivat ammatista, joka kaikesta huolimatta tuntuu mielenkiintoiselta, haastavalta ja vaativuudessaankin antoisalta! Jos näin kävisi ja saataisiin riittävästi uusia hätäkeskuspäivystäjiä, ei se ehkä olisi enää yhtä kuormittavaakaan ja kansalaisten turvaksi luotu laitos voisi toimia ilman, että tärkeää työtä tekevä henkilöstö ”käytetään loppuun ” ennen aikojaan!
Maaret Laakso
Aluepäällikkö
JHL, Varsinais-Suomi
