Tervepä terve. Toimituksen koillissohvan nurkan viikkotorkkumiset tässä seuraavaksi.
***
Televisiota paljon moititaan, mutta en minä ymmärrä miksi. Nytkin luvattiin, että se on sitten Cheekin viimeinen keikka joka lauantaina tulee.
No, oltiin miekkosesta mitä mieltä vaan, tuommoisen hullunkurisen ilmiön loppuhuipennuksen näyttäminen oli kanavalta oivaa ajattelua.
Tähän aikaan vuodesta telkkarin merkitys alkaa korostua. Mitä pimeämpää ja märempää ulkona on, sen tärkeämpää on, että ruudussa olisi hyvää ja uutta katsottavaa.
Määristä ei jää kiinni: jokaisena arki-iltanakin elokuvia tulee meillä kotona näkyviltä kanavilta likemmäs kymmenen. Kesäaikaan tarjonta ainakin kaupallisella puolella muuten on vähän ankeaa: uusintana pyörivät tositv-hutut, jotka on kertakatselulla jo pureskeltu. Kolmas esitys samaa Sukulan kuppilankunnostusta on paljon. Yksin kotona -elokuva on näytetty tänä vuonna neljä kertaa.
Ei pidä ymmärtää väärin; seassa on paljon hyvää, mutta sen seulominen viidentoista jokailtaisen Simpsonit- jakson seasta tuntuu joskus työläältä.
Nyt tulee joku ja kysyy, että kuka katsoo televisiota, kun on suoratoistopalvelut ja muut.
Minä esimerkiksi. Kun sohvalle saa kellistyä, ei jaksaisi räplätä älylaitteita tai valikoida enempää. Toive on, että ruudun takana mietittäisiin samoin kuin paremmassa ravintolassa: että keittiössä suunniteltaisiin kaikella ammattitaidolla asiakkaalle menu, jossa voi olla mukana yllättäviäkin osasia ja jotain lähtökohtaisen outoakin, mutta joka onkin kokonaisuutena maittava kokemus ja jää mieleen. Rahoituspohjalla on varmaan tekoa sen kanssa, että jossain firmassa ollaan lähempänä tätä kuin toisissa ei.
Suoratoistopalvelujen tai uusintojen varaan jättäytyminen on vähän kuin tyytyisi pitsaan omavalintaisin täyttein nyt ja aina. Että pelkkää helppoa lempparia olla pitää. Telkkari on sellaiseen liian hieno väline.
***
Toisaalta nettipalveluissa on puolensa. Vastikään tuli katsottua Areenasta ties monettako kertaa läpi Sisko ja sen veli, mikä on malli kestävästä sarjasta. Ensikierrokset sitä katsoo komediana, nyt traagisena pakettina, vaikka dialogi hillittömän hauskaa onkin. Avausjaksossa kuolee isä, myöhemmissä veli on häntäheikki pummi ja viimeisessä jaksossa perheväkivalta leijuu ilmassa. Pientä Jami-poikaa käy oikein sääliksi.
Kaiken päällä on silti opetus siitä, että välillä nokkapokkaakin harjoittavat sisarukset ovat silti toistensa parhaat ymmärtäjät ja tukijat.
***
Paljon kohkatusta armeijan kasvisruokakokeilusta ei sen enempää kuin että antaa palaa vaan. Jos kasvisruoasta jää heti nälkä, se on ehkä laitettu väärään paikkaan eikä suuhun. Puolustusministerikin veti herneen nenäänsä.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
