Tervepä terve. Toimituksen koillisbistron viikkosalaatit pilkotaan tässä seuraavaksi.
***
Onkin mennyt pari viikkoa ilman ruokapuheita. Ilmoja ei voi muuten moittia, mutta tässä mielessä kyllä: varsinainen huhkiminen keittiössä ei aina innosta, jos jo ennen hellan käynnistämistä lämpötila on huonon saunan luokkaa.
Monihan on sitä mieltä, että yksin syöminen ainakin ravintolassa on kurja kokemus ja paljon puhutaan sitä, että ruoanlaitto yhdessä voi olla antoisaa ajanvietettä. Joskus onkin. Ja joskus kanssakäyminen voi johdattaa kerrassaan uuden ruoka-ajatuksen jäljille.
Sattuipa näet marketissa taannoin niin, että kassalla edellä jonottavalla kanssa-asiakkaalla oli maksullisia tuotteita ja sitten pullea pussillinen tavaraa, josta ei pitänyt maksaa mitään – nimittäin kukkakaalin lehtiruoteja. Juuri niitä, jotka ihmiset nuukuuksissaan yleensä repivät pois ennen punnitsemista ja joita vihannesosastolla olikin kukkurainen laatikollinen.
Ammattiuteliaan piti nykäistä hihasta kassahihnan päässä ja kysyä, mihin käyttöön ruodit menevät. Pannulle toki, osaksi wokkia: sekaan chiliä, lihaa ja mitä muuta tapana on laittaa, ja ei kun ääntä kohti. Maukkautta ei sovi epäillä, onpa noita tullut joskus jäystettyä ihan siltään, mutta pannulle viskaaminen olikin uutta.
Vaan arvaanpa toki, että joku nyrpistää jossain jo nenäänsä. Onhan tavattu sellainenkin outous kuin ihminen, joka nyhtää uuden sadon sipuleista varret pois ja kelpuuttaa pussiinsa vain pullean osan. Hävikintorjunnasta puhuminen tuntuu tässä aika turhalta vaivalta, jos ruokaa heitetään menemään ennen kuin sen on annettu vahingossa pilaantuakaan.
Toisaalta kuka tietää, mihin tämä valikoivuus johtaa. Kun nautaeläimestä kelpaavat useimmille vain fileenpätkät ja jauhelihat, niin kohta on jossain se valtava jämäosien laari, josta voivat herkkusuut hakea hakemisen riemusta kielet ja maksat ja muut itselleen vähän kuin ne ruoditkin. Kalanperkeitähän saa monelta torilta melkein kiitoskaupalla niitäkin ja kohta jo porisee hellalla suorastaan perkeellinen sopanpohja.
***
Tätä viitsimättömyyttä hikoilla lieden ääressä on nyt ilmassa taiteellisemmissakin piireissä; juuri tuossa joku musikanttikin totesi, että ei ole piisihommat oikein edenneet.
***
Toisaalta poutainen ilma on se monesta paras ilma siihen, että voi astua torpasta pihalle.Eräskin mietti, että on hyvät nämä mulkoilusäät.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
