Tervepä terve. Toimituksen koilliskomeron viikkoroskat viedään tässä seuraavaksi.
***
Tuota sosiaalisen median maailmaa on kritisoitu siitä, millaisen kuvan se käyttäjistään antaa. Aikuisetkin virittelevät omakuviaan suotimilla ja tehosteilla ja lopputulos muistuttaa helposti elämän sijaan kylmätiskiä.
No, tosielämä seuraa ja nyt kuolleet kalat ovat liittyneet kauneusrintamaan.
Selitän. Telkkarista otti silmään biohajoavia jätepusseja valmistavan yrityksen mainos. Tavoite on tietysti kunniallinen: edistää lajittelua ja olla ympäristön asialla.
Mutta. Mainos alkaa sillä, että tällaiseen pussiin sujautetaan päineen päivineen lohenruoto, josta on fileet veistelty irti ja siinä se.
Vaan voi pussitehtailijat, ei se siinä kohtaa vielä ole jätettä vaikka joku nyt varmaan erehtyy niin luulemaan. Fileoinnin jälkeen rangasta keitellään porkkanantumppien ja sipulinjämien kanssa oiva liemi kalakeiton pohjaksi tai muuhun käyttöön. Liemen voi vaikka pakastaakin.
Tämän jälkeen ranka voidaan laskea jo biojätteeksi. Onhan se keittelyn jälkeen harmaa ja hajoavainen, mutta niin ne tuppaavat ammoin kuolleet tietyn rajan jälkeen olemaan.
Vaan tähän on tultu. Jätteidenkin on oltava nättejä.
***
Ei viikkoa ilman virusuutisia. Toistaiseksi ovat jatkuneet erilaiset harrastuksetkin. Tosin kuvaraportti hiljenneeltä lentokentältä toi mieleen, että joillain on harrastaminen ihan katki. Nimittäin lentokonebongareilla.
***
Ei sillä, että tähän olisi annettu aihetta itse. Saattaa olla, että 12 vuotta sitten tehty viimeisin lentomatkani oli myös viimeinen.
Viime päivät on tullut perehdyttyä virtuaalimatkailuun. Nykytekniikan jännä käyttötapa on paikkojen mallintaminen. Turun Sanomat kertoi, että Turun keskustasta on valmisteilla mallinnos, joka kertoo siitä, miltä keskustassa näytti ennen kaupungin paloa vuonna 1827.
Eteläinen Salo on maaseutua, josta ei taida olla tuolta ajalta ihan yhtä paljoa mustaa valkoisella. Tuoreemmalta on, ja tämä pisti ajatuksen askaroimaan. Otetaan esimerkiksi koilliskulman ikkunasta näkyvä Perniön kirkonkylä, josta on jo parin sukupolven takaa kuvia ja tietoa vaikka miten. Jos ja kun mallinnustekniikka arkipäiväistyy, niin näinköhän tässä päästään joskus tekemään virtuaalimatka isoisän ajan raitille näilläkin main.
Kirjastosta löytyi tähän liittyen etevä teos, jota täten vinkataan: Ilari Aallon ja Elina Helkalan kirjoittama Matkaopas keskiajan Suomeen. Vuonna 2016 kirja sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Kuvitettu teos kävisi kouluihinkin, sen verran selvästi ja samalla tarkasti se kertoo siitä, mitä matkalainen keskiajalla näkisi, mitä söisi, mitä pitäisi välttää sanomasta ja näin edelleen. Kuulolle olisi vähän töitä: muualla kuin kaupungeissa maa oli hiljainen ja pimeä. Toisaalta odööri kaupungeissakin saattoi olla vähintään huusseista tuttu.
Pikanttina yksityiskohtana kirja esittelee myös keskiajan suosituimmat solvaukset, joissa on yhteistä nykypäivään. Haukkumasanojen osana on jo tuolloin käytetty maailman vanhimmaksi ammatiksikin kutsutun ammatin nimeä.
Keskiaikaiselta sen käyttö nykyihmisen suusta kuulostaakin.
***
Maan vanhin kaupunki ja korona liittyvät myös tutkimukseen, josta Turun yliopisto kertoi. Sen mukaan lapsiperheissä selvittiin keväästä joustoin ja muun muassa suomalla lapsille tavallista enemmän ruutuaikaa.
Takavuosien telkkarivisailuja muistavat voivat vain todeta, että parempi ruutuaika kuin Ruutuysi.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
