Tervepä terve. Toimituksen koillisruudun viikkopysäköinnit tehdään tässä seuraavaksi.
***
Tieliikennettä on paha saada mielestään, kun ratin takana kuluu päivässä useampi tunti.
Kaikentietävillä somepalstoillakin piisaa liikennekähinää ja varsinainen miinakenttä on sähkö- ja polttomoottoriautoilijoiden välillä.
Vähässä ovat omatkin kokemukset sähkövehkeistä vielä. Osa on ylirumia, osa ylikalliita mutta yksi kiistaton etu niillä on: äänettömyys.
Siitä en muuten ole alkuunkaan varma, että sähköautoilla mitään pelastetaan.
Joka tapauksessa monessa sähkörakkineessa näkyy olevan lataustöpseli peräpäässä. Jos tämä opettaa viimeisetkin peruuttamaan ruutuun, niin hyvä on. Kärsä edellä ruutuun ajaminen on kuin kaivaisi ojaa lapion kahvapäällä.
Mutta sitten on tämä liikenneturvallisuus, jota käsittelevää juttua juuri luin. Varsinaiset mustat vuodet osuivat 1970-luvun alkuun, jolloin vuodesssa liikenneonnettomuuksissa kuoli yli 1100 kansalaista. Vastaava luku toissavuonna oli noin 230, mutta kulkuneuvojen määrä välissä on moninkertaistunut.
Ja tässäkin on perinnesiipi ja kehitysosasto. Vanhaan aikaan haikailevat puhuvat mielellään ajotaidosta, jota sanojalla itsellään tietysti on. Mutta mihin halutaan palata, se on kysymys.
Käteen sattui talviauto-opas 1960-luvulta ja metkalta tuntuu, jos joku mielii takaisin käynnistysnesteiden, talvitermostaattien, hehkulanka-ajovalojen tai samoilla renkailla kesät talvet ajamisen aikaan. Kun isoisä auton osti, ei tärkein talvivaruste ollut lämmitettävä ratti vaan ensiksi listalla oli hinausköysi, sen perään bussirahat ja kolmanneksi sen verran iso perhe, että omasta porukasta löytyy Anglialle työntäjiä.
Jotain on tutkimattakin. Tässä eräänä päivänä poliisi julkaisi kuvan autosta, jonka tuulilasiin oli raavittu häthätää postiluukun kokoinen alue härmättömäksi. Tämän saisi joku vielä selvittää, että kumpaa siinä kuskilta enemmän vaaditaan: hullunrohkeutta vai kehtaamista.
***
Verkkokaupat ovat muuttaneet näyteikkunaostelun kulttuuria. Vanhaan hyvään aikaan piti apparaatteja nähdäkseen raahautua taajamaan ja jalkautua, nyt riittää nettiin meno.
Sunnuntaina piti pistää vertaillen astianpesukoneita. Niissäkin kehitys on kehittynyt; nykyiset koneet eivät tarvitse pesuohjelmaan kuutiota vettä, koko aamupäivää tai järeämpiä sulakkeita.
Toisaalta listalla on sellaistakin, jota ei ole helppo ymmärtää. Vähääkö sillä on väliä, onko laitteessa näyttötaulu tai ainakaan sillä, että sen saa kytkettyä nettiin ja älypuhelimesta voi seurata, mitä kone milloinkin tekee. Olettaisin tiskikoneen pesevän astioita. Puhelimen toljotus pitäisi muutenkin saada vähemmälle.
Sitä paitsi ne asiat, jotka vaativat välitöntä reagointia, huomaa ilman puhelintakin. Joko soi palovaroitin tai kastuvat sukat. Sitten ei ole kiinni kuin hoksottimista. Kokemuksesta voin sanoa, että jos koneen vierellä kahvia särpiessä ja lehteä lukiessa alkavat sukat kastua, kannattaa nostaa katse aviisista.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
