Tervepä terve. Toimituksen länsijuhlimon viikkokimppu ojennetaan tässä seuraavaksi.
***
Kaikki sitä nyt hiljenee, koulutkin hetkeksi ja osa pysyvästi.
Jälkimmäistä oli ohjelmassa tiistaina, kun kävin Kirkonkylän koulussa katsomassa, miltä siellä näyttää. Ensi syksynähän oppia aletaan takoa päähän uudessa talossa.
Jututettavaksi sattui perin mainio viitosluokkalaisten kolmikko, joille sopii toivottaa hyvää kesää.
Asioita oli mietitty, mutta jälleen opettavaisinta olivat sivulauseet. Jutunteon loputtua jäimme porukalla katsomaan presidenttien kuvien riviä ja siinä vaihtuivat osat: oppilaat kysyivät ja vieras sai vastailla. Ensin kerrattiin, kuka kukin rivissä on ja ketkä sakista ovat vielä elossa.
Sitten tuli eteen kysymys Mannerheimistä, ja siitä, miksi hänellä on nimikkoteitä. Senkin vielä osasin selittää, että hepulla menivät sotavuodet ja vähän muukin sen verran putkeen, että sellaisesta on tapana palkita patsaalla, kadunpätkillä ja vaikka ritarikunnalla.
Lopuksi tuli vaikein kysymys: miksi rivissä on vain yksi nainen. Minkä siinä voit kuin sopertaa, että aikoinaan maailma tosiaan oli niin kummallinen, että ukkelit jotenkin automaattisesti päätyivät huseeramaan kaikkea näkyvän tärkeää ja naisille jäi vähemmän näkyvän tärkeä.
Onhan tässä asiassa sittemmin menty eteenpäin – ja jos viidesluokkalaiset kiinnittävät huomiota tällaiseen, niin hyvältä näyttää jatkonkin kannalta.
***
Muutenhan elo on silkkaa floristien ja kukkakauppiaiden juoksua; tuhannet nuoret ja valmistuvat ammatteihin tai ylioppilaiksi tai tienaavat kukan toivottavasti hatun sijasta kouraan, saavutettiinpa mikä vaan tavoite.
Jotain sellaista ikuista kaikkeen ehtimättömyyden tuntua ilmassa kevätjuhlissa on. Päättäväistä päättämättömyyttä ja päättämätöntä päättäväisyyttä. Ja pettänyttä antiperspiranttia ja ruusuntuoksua ja mitä kaikkea. Juhlat muuten saavat kai nykyään olla reilusti päähenkilönsä näköiset ja vähemmällä ne asiat, joita on oltava, koska niitä on ennenkin ollut.
Kuka tietää, näinköhän jonain päivänä nähdään kevät ilman ensimmäistäkään voileipäkakkua ja liukkaita servettejä.
Yhtä kaikki ajankulu huimaa. Tätäkin tekstiä viimeistellään tietokoneella, jonka näytön kulmassa on kiinni kaksi kuvaa kummitytöstä. Toinen on kai otettu päiväkodissa ja toinen alakoulussa. Siinä kohtaa ehkä vähän huippasi, kun tajusin pari viikkoa sitten, että sillä ruudulla on tekeillä sähkeuutinen, joka kertoo ihan saman ihmisen pääsevän nyt ylioppilaaksi.
Kuvat eivät ole vielä juuri haalistuneet, eikä ihme: vastahan ne eilen otettiin.
***
Miten sitä sitten muuten käsittelisi ajankulua. Ajan kesälomalle, sanoo parhaillaan kovin moni.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
