Maiju Hollmen, Päivi Lönnqvist ja Timo Hollmén seuraavat Naarjärven vuodenkiertoa vuosikymmenien perspektiivillä.
Naarjärven rannassa on perjantaiaamuna hiljaista: mistään ei kuulu edes ilakoivien uimarien ääntä ja polttomoottoreita järvellä ei oikein saisikaan käyttää.
Luksus ei jää hiljaisuuteen: edessä kimmeltää varsin hyvin voiva järvi, kalaisa ja puhdas ja tänäkin kesänä sinilevätön.
–Nyt tila on hyvä, mutta ehkä järvi vaatii jossain vaiheessa myös toimenpiteitä, toteaa Naarjärven suojeluyhdistyksen sihteeri Pirjo Lönnqvist.
Yhdistys juhlii sunnuntaina 50-vuotista taivaltaan ja sen piirissä huolettaa sama kuin monesti muuallakin: mistä aktiiviset toimijat löytyvät riveihin, kun nykyiset väistämättä ikääntyvät.
Naarjärvellä oltiin vuonna 1972 etulinjassa, kun yhdistys perustettiin.
–Ehkä puhuttu vielä suojelusta, mutta oltiin huolissaan järven kehityksestä, puntaroi puheenjohtaja Timo Hollmén.
Yksi Naarjärven takavuosien piirre on enää muisto vain: aikanaan runsas rapukanta on kutistunut olemattomiin.
–Muistan, miten rapuja joskus sai ihan käsin nostella tuosta rannasta, kertoo lähes 70 vuotta kesiä järvellä viettänyt Maiju Hollmén.
Järven rannalla on 156 kiinteistöä ja monessa mökissä palavat valot lähes ympäri vuoden.
Timo Hollmén muistuttaa, että yhdistys ei ole vain ranta-asukkaita varten: yhdellä rannalla on kaupungin uimapaikka saunoineen, toisella seurakunnan lomakeskus ja kolmas kaikkien käytössä oleva kohde on Tieksmäki-Metolan kyläyhdistyksen Laineranta.
Lue koko juttu ensi viikon Perkkarista!
