Sain hiljattain ryöpytyksen Hintan hoivakodin lopettamista puoltavien näkökohtien esittämisestä. Ryöpytys oli ystävällinen mutta vankkumaton. Esittämilläni näkökannoilla ja perusteluilla ei ollut vastakaikua. Viimeisten kahdeksan vuoden sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajiston jäsenyydellä, Salon vanhustyöohjelmien laatimiskokemuksella, aihepiirin perehtymisellä tai edes Särkisalokodin lakkauttamisen vastustamiskokemuksellani ei ollut pienintäkään painoarvoa.

Suomusjärvellä Hintan lähituntumassa asuva ja kaupunkikeskustassa työskentelevä hoitaja oli vakuuttunut siitä, että jos tuntisin Hintan olot, paikan upeat näkymät ja edes ripauksen myötätuntoa siellä asuvien vanhusten kohtalosta, niin mielipiteeni olisi toisenlainen. Kustannuksista, hoivakodin tulevasta eliniästä ja vaihtoehdoista emme löytäneet yhteistä keskustelupohjaa – ”hoivapaikkoja on saatava lisää”, ”aina te puhutte siitä rahasta”, ”vanhuksista tässä on kyse”.

Minun olisi ollut vaikea ymmärtää miksi hoitaja vilpittömästi oli esittämäänsä mieltä, ellen itse olisi ollut kellokkaana vastustamassa Särkisalokodin vanhainkodin lakkauttamista. Salon kurjistuva rahatilanne ei kiinnostanut minua millään tavalla. Tehtäväni oli vastustaa lakkauttamista, enkä tuntenut hitustakaan myötätuntoa Salon johtoa kohtaan.

Omasta työkokemuksestani tiesin, että asian on saatava julkisuutta keinolla millä hyvänsä, eikä henkilökohtaisuuksiin saa sortua. Särkisalokoti lakkautettiin ja velä kymmen vuoden jälkeenkin monien särkisalolaisten haavat ovat auki siitä riippumatta, että lakkautetun hoivakodin tuhkalle nousi loistava Särkisaloti moninaisine toimintoineen ja erinomaisine yhteistöineen kaupungin kanssa.

Päätökset tehdään suomusjärveläisten ja särkisalolaisten ulottumattomissa toisin kuin ennen kuntaliitosta. Asukkaat pitävät itseään ensisijaisesti suomusjärveläisinä ja särkisalolaisina. Syvään juurtunut identifiointi peilautuu erinomaisella tavalla Salon alueen asioihin perehtyneen Turun Sanomien toimittaja Lilli Jokelan kohdakkoin ilmestyvässä kirjassa. Työvapaalla apurahan turvin kirjoittanut toimittaja heijastaa liitoskuntien henkistä tilaa kymmenen syvähaastattelun avulla.

Seutukuntarakkaus on sinänsä erinomaista, mutta kunnalliseen päätöksentekoon sillä on vaaransa. Some ruokkii helposti yksipuolisia ja perusteettomia vaatimuksia, joita taitavat pelurit kykenevät käyttämään hyväksi käynnistämällä yhden asian liikkeitä, eräänlaisia epäpyhiä alliansseja. Olen itse ollut tiiviissä tuntumassa usemammassa, jotka ovat johtaneet kaupunginhallituksen ja ja valtuuston päätöksiin. Taitavalla populismilla ja verhotuilla tavoitteilla pyritään kuorimaan kermat päältä moniulotteisista kokonaisuuksista. Sillä ei ole merkitystä, että kokonaisuus kärsii ja muut joutuvat maksumiehiksi. Kaupungin toimenpiteillä on reunaehtoja, mitä ei haluta kuulla saati uskoa.

Esimerkkeinä epäpyhien allianssien muodostumisesta viime vuosien aikana ovat Hintan hoivakodin meneillään olevat saneerausvaatimukset, Perniönjokea pitkin Särkisaloon kulkeutuvan ravinnekuorman vähentämistä tavoittelevien toimenpiteiden estäminen Valonian rahoituspäätöksillä ja valtuuston päätökset uuden hoivayksikön perustamisesta vastoin sote-lautakunnan ja virkamiesten yksimielisiä perusteluja. Epäpyhillä alliansseilla on suuri voima, minkä sai tuta myös potkut saanut Salon sotejohtaja. Osa päätöksistä on sittemmin tehty uudelleen ja jätetty toteuttamatta.

Heikki Liede
Kaupunginvaltuutettu (kok)
Sosaali- ja terveyslautakunnan vpj