Kuntoliikuntaliiton alkuviikosta julkaisema kansallinen liikuntatutkimus kertoo osaltaan hyviä uutisia.
Tutkimustuloksen mukaan suomalaiset aikuiset harrastavat liikuntaa entistä intensiivisemmin ja useammin. Listan kärjessä ovat perinteiset lajit: kävelylenkkeily on ykkönen, pyöräily kakkonen, seuraavina kuntosaliharjoittelu, hiihto ja juoksulenkkeily .
Kaikki ovat lajeja jotka ovat edullisesti ja lähellä harrastettavissa: ilmaiset ladut ja kuntopolut kuuluvat käytännössä joka kunnan valikoimaan. Välineiksi riittävät halvimmillaan muutaman kympin lenkkarit ja verkkarit. Lenkkeillä voi kadunpätkällä kuin kadunpätkällä kelloon katsomatta.
Tutkimus kertoo myös siitä, että myös liikuntapalveluiden tarjontaan on tullut kilpailua. Tutkimustuloksen mukaan yksityisten yritysten tarjoamien liikuntapalveluiden käyttäjien määrä on kolminkertaistunut.
Tämä asettaa kunnille haasteen ja tavoitteen: liikuntapalveluja ja –paikkoja on oltava kuntalaisten saatavilla kohtuuhintaan ja myös muualla kuin isoimmissa taajamissa. Yksityisten yritysten saavutettavuus ja hintataso voivat olla monelle ylipääsemätön asia.
Jos aikuiset ovatkin innostuneet liikunnan harrastamiseen, jotain kehittämisen varaa olisi lasten ja nuorten tilanteessa.
Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan yli 90 prosenttia 3-18-vuotiaista lapsista ja nuorista ilmoittaa harrastavansa jotain urheilua. Suosituimpia lajeja ovat “helpot perusliikuntamuodot”.
Tällaisten lukujen äärellä huoli lasten ylipainosta ja esimerkiksi diabetesriskistä voi tuntua oudolta.
Mutta lukuihin kätkeytyy myös muutos: tieto siitä, mitä kautta nuoret kansalaiset liikkumaan päätyvät. Lähes puolet ilmoittaa näet harrastavansa urheilua urheiluseurassa, omaehtoinen urheileminen yksin tai kaverien kanssa on edelleen vähentynyt.
Seuratoimintaa ei sovi tietenkään väheksyä, niissä tehdään arvokasta työtä. Nuoret saavat puitteet ja valmennusta – usein vapaaehtoisvoimin. Kaikille seurassa liikkuminen ei kuitenkaan syystä tai toisesta sovi eikä siihen pidä pakottaa.
Yhteiskunta tulisi tässä kohdassa vastaan samalla tavalla kuin aikuistenkin kanssa: lapsille ja nuorille sopivia liikuntapaikkoja riittävän lähellä asuinpaikkoja on oltava, esimerkiksi metsiköitä erilaiseen touhuamiseen, avoimia koulujen kenttiä jalkapallon pelailuun ja muuhun.
Lasten suosikkilajeja olivat tutkimuksen mukaan olisivat helposti ja halvalla aloitettavissa olevat jalkapallo, pyöräily, uinti, lenkkeily ja salibandy, joita voi harrastaa myös vapaasti kaveriporukassa.
Parhaatkaan puitteet eivät tietysti tyhjillään seistessään auta. Lisäksi pitäisi löytää se viisasten kivi, jonka alta löytyvät lääkkeet joilla passiivisetkin nuoret saadaan harrastamaan säännöllistä liikuntaa.
Porkkanana lupaus terveestä aikuisiästä voi vielä olla tosi kaukainen. Liikunnan tuottaman hyvän olon taas oivaltaa vasta sitä kokeillut. Vanhemmille jää joku vastuu lasten hätistelemisestä ovesta ulos ja ottamaan hiki pintaan.
Kun kerran suosikkilajit ovat ikään katsomatta samantapaisia, olisiko se sitten mahdoton ajatus, että vanhemmat ja jälkikasvunsa hilpaisisivat esimerkiksi yhdessä pyörälenkille tai tunniksi jalkapalloa potkimaan.
