Metsät alkavat olla, jos eivät pullollaan niin ainakin melko täynnä marjoja ja sieniä.
Jokasyksyinen kuhina käy paitsi metsissä, myös vihannesmyyjien ostopisteillä.
Metsän antimia on tullut myyntiin niin, että torikävijöillä on ollut mitä ostaa.
Kysymys kuuluu: kauanko tätä vielä jatkuu. Poimijat ikääntyvät ja sitä kautta vähenevät. Sitä kautta tyrehtyy lopulta myös myyntiin tulevan tavaran määrä.
Millä tilanne sitten saataisiin muttumaan siihen suuntaan, että poiminta ei jää ulkomaalaisten hommaksi.
Olisiko niinkin yksinkertainen peruste kuin raha riittävä. Hetken harjaantumisen jälkeen poiminnalla pääsee jo tuntipalkoille ja muutama syysaamu metsässä tietää jo oivaa pesämunaa esimerkiksi talven matkakassaan.
Ilman tienaamis-aikeitakin metsään menemistä voi kaikille kynnelle kykeneville suositella: vaikka vain omaan tarpeeseen kerätyt marjat ja sienet tietävät talven varalle pakastettuna selvää säästöä ja tuovat samalla vaihtelua ruokalistalle.
Ajatus siitä, että hyvää sientä mätänee lähimetsään ja marketista hankitaan tuontitavaraa syötäväksi, on kestämätön.
Suomalainen jokamiehen oikeus, joka ulkomaisia ällistyttää, on joka tapauksessa suorastaan luksusta: metsään voi mennä kuka vain ja noukkia matkaansa repullisen tatteja pannulle pilkottavaksi.
Kunhan maltti pidetään matkassa, pihat ja muut selvät yksityisalueet on syytä kiertää sopivan kaukaa. Se on myös yksi tae siitä, että jokamiehen oikeus on ja pysyy.
