Skip to main content

Salossa mietitään vielä nuorten kesätyöllistämistä.
Kaupunginhallitus päätti maanantaina ottaa varsin avokätisen linjan asiaan.

Kaupunginjohtaja Antti Rantakokon esitys oli, että kaupunki olisi varannut yritysten kesätyöllistämistukeen 100 000 euroa.
Hallitus palautti asian uudelleenvalmisteluun  — ajatuksena on, että kaupunki paitsi maksaisi tukea yrityksille, myös palkkaisi nuoria itse.

Toivoa sopii, että tavoitteeseen päästään. Kaupungin kesätöissä on varmasti huonot puolensa, mutta myös koko liuta hyviä puolia. 

Yhdestä suunnasta katsoen työllistämisjakson rajallinen pituuskin on sellainen.  Esimerkiksi lukiossa ja ammattioppilaitoksessa nuoret tekevät koko  talven pitkää ja raskasta päivää.  Se, että kesällä halutaan nauttia myös lomasta ja joutilaisuudesta, ei ole laiskuutta.    Kun muutamaksi viikoksi on työtäkin, kertyy kesällä myös kahta muuta kaivattua asiaa: työkokemusta ja ennen muuta itse tienattua rahaa.

Ei voi välttyä ajatukselta, että muutama viikko  kaupungin leipää myös opettaa jotain, esimerkiksi sen mihin kaikkeen yhteisiä varoja ja voimia käytetään.
Se puolestaan vaatii sen, että kesätöihin tulevat nuoret todella pistetään työpaikoilla hommiin ja kerrotaan miksi mitäkin tehdään – ei pistetä jämähommiin tai kahvinkeittoon.

Hyvää yhteisomistusta

Alkuviikon aikana vanhan ajan talvikelit ovat etelässä heittäneet jo sitä kuuluisaa häränpyllyä.  Pikkupakkanen ja valkoiset hanget olivat eilisaamuun mennessä vaihtuneet loskaksi ja iljanteeksi.

Hiihtoon tai muuhun liikuntaan kelit ovat taas vähän vähemmän houkuttelevat kuin aikoihin.

Tätä taustaa vasten ajatellen on helppo ymmärtää, että  eteläisen Salon koululaisilla harvalla on omia suksia, kuten Perniönseudun Lehti viime viikolla kertoi.     Hädässä auttaa muun muassa vanhempainyhdistyksen hankkima valikoima lainasuksia.
Yhdistykseltä suksiostos on ollut kauaskantoinen ja hyvä ajatus;  alati vaihtelevissa etelän talvissa omien suksien hankkiminen monilapsisessa perheessä voisi monesti olla kestämättömän iso hankinta. 

Ajatusleikkiä voi jatkaa;  varastoissa ja vaatehuoneissa on monessa perheessä vähällä käytöllä olevia hiihtovälineitä ja luistinpareja.  Mainio tilanne olisi se, että ne kiertäisivät lainassa pitkin perheitä – vaikkapa teroitus – tai voitelukulujen hinnalla.

Jaa artikkeli:
ASDF