Jalkauduttava on

19.5.2011
Kevätillat ovat tuoneet teille ja kaduille melkoisen vilskeen.
Ajellen kuluttaa aikaa koko joukko autoilijoita, mopoauton kuskeja ja mopoilijoita.
Asiassa ei äkkiseltään ajatellen ole mitään pahaa, ajeltu on iltojen iloksi aina ja mikäpä siinä.
Sitten on se toinen puoli, mistä selville päästäkseen ei tarvitse kuin seurata sivusta hetki iltaliikennettä. Paikoitellen ajellaan vähän joka välineellä todella huolettomasti: nopeudet ovat tolkuttomia ja mukana on kummallista, turhaa leikittelyä.
Toistaiseksi  vakavia onnettomuuksia ei ole sattunut.   Kun riskiä varta vasten otetaan, ei ole yllätys jos kohta kolahtaa niin, että sillä on seuraamuksiakin.   Voi olla, että vasta sen jälkeen syntyy oivallus siitä, että riskiä ei ole kenelläkään varaa ottaa varta vasten.  
Poliisi tuskin joutaa ilta toisensa jälkeen kaitsemaan. Entä olisiko vanhemmilla sanalla painoarvoa?  Iso osa liikenteen hulivileistä on vielä kotona asuvia, mopo- tai mopoautoiässä.  Miten tehoaisi se, että vanhemmat jalkautuisivat kylille omin silmin vilkaisemaan, miten jälkikasvu liikenteessä käyttäytyy.    Muutama viikko jalkamiehenä voisi rauhoittaa hurjimmankin kuskin hetkeksi.  
Kyse on muista ihmisistä. Jos autolla, mopoautolla tai kaksipyöräisellä halutaan leikkiä, sen oikea paikka on jossain soramontulla, pellolla tai syrjäisellä pihalla. Itsensä ja kulkuneuvonsa saa halutessaan teloa. Liikenteessä, yleisillä teillä ja parkkipaikoilla on kuitenkin olemassa se mahdollisuus, että käsistä karanneen leikin seurauksena osumaa ja vahinkoja saa jonkun muun omaisuus tai pahimmillaan joku toinen ihminen.   Siihen taas ei ole oikeutta kellään, ei itseään tähtikuskeinakaan pitävillä.