Joulu on ovella.
Maanantai on se päivä, jolloin kinkku paistuu, kuusen kynttilät loimottavat ja paketteja availlaan glögimuki kädessä myhäillen. Tai ainakin tällaisen kuvan tavoitteiden joulusta moni mainoskampanja on viime viikkojen aikana antanut.
Totuus on tietysti toista. Joulut ovat monenkirjavia: joissain perheissä aineellisesti niukkoja, joissain perheissä alkoholin takia pilalle meneviä. Jossain perheissä käy niinkin, että ollaan koko joulu työssä. Jossain perheessä taas aattoilta ja sitä seuraavat pyhät ovat niitä harvoja hetkiä, kun koko perhe on kotosalla yhtä aikaa pidemmän aikaa ja yhtäkkinen yhdessäolo voi johtaa kovaankin eripuraan.
Tietysti joukkoon mahtuu myös niitä perheitä, joissa joulu on päivä muiden joukossa.
Ehkä jo aikaisin syksyllä alkava ihannejoulujen mainostulva luo turhankin paljon paineita siitä, millainen joulun on oltava. Sitä ankarampi taakasta tulee, mitä enemmän viime hetkeen valmisteluista jää. Harvinaista ei ole, että vielä aattona haetaan kaupasta kassillinen tarpeita, joita ilman ”joulu ei tule”.
Mutta vähemmälläkin selviää. Vaikka kristilliset arvot eivät omaa joulua sävyttäisikään, jotain kirkosta tuttua voi pitää ohjenuoranaan. Maassa rauha ihmisten kesken, todetaan jouluevankeliumissa.
Joulu voisi olla kaikesta huolimatta myös tiettyä välittämättömyyden aikaa: aikaa jolloin ei hermostuta maantiellä törpöstä ohittajasta tai ajattelemattomuuttaan suuta soittavasta jälkikasvusta. Ainakin sen pitäisi olla aikaa, jolloin ei oteta paineita siitä, että oma joulu ei muka olisi kelvollinen. Omannäköinen joulu riittää hyvin. Pääasia lienee muutaman päivän rauhoittuminen, jos siihen on mahdollisuuksia.
Liikenteessä, liukkailla poluilla ja tulien kanssa toimiessa rauhoittua pitää tietysti yhtä lailla. Turhan moni joulu-uutinen on ollut onnettomuusuutinen.