Tätä luettaessa lakkiaispäivään on aikaa runsas viikko. Valkolakin saaminen on perinteisesti ollut yksi virstapylväs elämässä ja keväässä.
Tutkinto on edelleen hyvä pohja monenlaiseen jatko-opiskeluun ja samalla tietysti osoitus siitä, että nuori on tehnyt töitä tietyllä tasolla viimeiset kolme-neljä vuotta.
Kenenkään tutkintoa ei sovi leimata toista arvottomammaksi, mutta ylioppilaiden rinnalla on syytä muistaa myös muista oppilaitoksista valmistuvia. Esimerkiksi ammattioppilaitoksista tai ammattikorkeakouluista valmistuu todella laajalti eri aloja opiskelleita nuoria, jotka ovat varmasti opiskeluaikansa tehneet töitä siinä, missä lukiolaisetkin.
Ajat ovat tosin muuttuneet. Takavuosina ammattiin valmistuminen saattoi joillain aloilla olla tae töihin pääsystä. Toki osalle valmistuvista löytyy oman alan töitä nopeasti nykyäänkin, mutta monelle valmistuminen on vain välietappi matkalla seuraavaan koulutukseen.
Osaa kansataloustieteiljöistä kehitys huolestuttaa: vähäiset eivät ole olleet ne puheenvuorot, joissa on kannettu huolta venyvistä opiskeluputkista ja siitä, että nuoret eivät pääse työelämän syrjään kiinni riittävän ajoissa.
Kyseessä tietysti on myös työnantajien asia: nuorilta vaaditaan joko täsmäkoulutusta tai sitten alan työkokemusta – jota tietenkään ei saa kuin töistä, joihin ei ilman työkokemusta pääse. Noidankehä lienee tuttu useimmille kesätöitä hakeneille nuorille.
Elämänlaadun kannalta jatko-opiskelu ei tietenkään ole välttämättä huono vaihtoehto, jos ala kiinnostaa ja motivaatiota on. Pahinta on sekä työ- että opiskeluelämän ulkopuolellle jääminen.
Valmistujaispäivänä on tietysti juhlan paikka, mutta varsin pian sen jälkeen olisi varmasti hyvä olla tiedossa suuntaviivoja siitä, mitä lähtee seuraavaksi tekemään tai edes yrittämään.
Sekä ylioppilaat että valmistuneet ovat ruusunsa joka tapauksessa tässä vaiheessa ansainneet.
