Förbyn kaivoksen sortuma-alue on noussut muutaman kerran uutisaiheeksi viime vuosina.
Sävy on yleensä sama: aidatulle alueelle ei ole ulkopuolisilla mitään asiaa.
Toistettakoon se vielä: aidan taakse meneminen on hengenvaarallista, eikä sinne ole menemistä.
Sinänsä kiinnostus on linjassa nykyajan yhden suosikki-ilmiön kanssa: erilaiset rauniot ja hylätyt paikat – esimerkiksi autiotalot tai vanhat teollisuusrakennukset ovat oman alakulttuurinsa aihe. Internetissä on valtava määrä tälle raunioromantiikalle ja ns. urbaanille löytöretkeilylle omistettuja sivuja kuvagallerioineen. Tieto syystä tai toisesta kiinnostavasta kohteesta leviää verkossa vauhdilla.
Tavallaan kiinnostuksen vanhaan ja hylättyyn voi ymmärtää ja osassa kohteista riskit ovatkin pienet: autiotalossa voi astua lattian läpi tai satuttaa kätensä rikottuun ikkunaan. Näissäkin kohteissa on hyvä muistaa, että hylätty talo on jonkun omaisuutta ja sitä tulisi siksi kunnioittaa.
Toisessa päässä asteikkoa ovat ne viimeiseksi jäävät onnettomuudet: esimerkiksi muutamia vuosia sitten Turussa nuori poika kuoli pudottuaan vanhassa siilossa. Kuten kaivoksen, myös siilon vaarallisuudesta oli tiedotettu ja sinne pääsyä yritetty estää.
Kieltoja ei näissä tapauksissa ole asetettu turhaan, vaan hyvin yksinkertaisesti tiedotukseksi siitä että rajan toisella puolella voi päästä hengestään. Usein nämä suljetut paikat ovat sellaisia, joissa kohteet tuntevatkaan eivät enää kulje.
Mikään seikkailukokemus tai kuva mielenkiintoiseksi mielletystä kohteesta tuskin on niin tärkeä, että sen saamiseksi kannattaisi ehdoin tahdoin asettua hengenvaaraan.
