Kesäisiä teitä ajeleva ei voi olla huomaamatta yhtä ilmiötä: kirpputoreja on parhaillaan valtava määrä.
Ympärivuotisesti toimivat suuret kirpputorit ovat asia erikseen, mutta kesä on ennen muuta pienten piha-, takaluukku- ja vaikka minkä navettakirppisten aikaa.
Kirpputori on nimenä ehkä ajastaan jäljessä, sanan juuret juontavat myyntitavan alkuaikoihin, jolloin myytävissä tuotteissa kuten vaatteissa todella saattoi olla kutsumattomia vieraita.
Nimi jäi, vaikka tarjonta on nykyään erittäin monipuolista. Parhaimmillaan kyse on tietysti siitä, että vähän käytetty, ehjä tavara lähtee uudelle kierrokselle. Näin jää yksi esine turhaan heittämättä roskiin ja myös yksi tarpeeton ostaminen välistä. Monelle taloudestaan tarkalle kirppari tarjoaa oivan mahdollisuuden hankintoihin, ja keräilijät ovat oppineet kiertämään kirpputoreja aarteita kokoelmiinsa löytääkseen.
Kirpparien mainetta toisaalta rasittavat uuden tavaran kauppiaat ja toreja ammattimaisesti kiertävät ostajat, joiden tiskeillä sama tavara on kohta uudelleen tarjolla vähän kovemmalla hinnalla.
Verottaja suhtautuu kirppareihin suopeasti; kun voitto pysyy alle tietyn rajan, on myyntituotto verotonta. Myös muu byrokratia asian ympärillä on varsin vähäistä.
Toivoa sopii, että harmilliset lieveilmiöt asian tiimoilla kuihtuvat omia aikojaan, jotta mukavan ilmiön maine ei suotta rapaudu.
Maalaiskoulu mukaan
Särkisalon koululaisille on luvassa pieni pettymys; koulua yritettiin saada mukaan hankkeeseen, jossa olisi Opetushallituksen avustuksella opeteltu 3D-tulostuksen saloja.
Särkisalon koulu ei hankkeeseen päässyt mukaan, kokeiluun otettiin tällä haavaa vain seitsemän koulua pääkaupunkiseudulta.
Maaseudulta tai edes maakuntakaupungeista käsin katsoen vaikuttaa tietysti onnettomalta, jos kokeiluun halukkaita kouluja olisi eri puolilla maata, mutta mukaan kelpuutetaan vain muutama oppilaitos kehäkolmosen tuntumasta.
Maaseudulla olisi kuitenkin yhtäläinen halu kehittää kouluja ja olla etulinjassa.
