Syksyyn kuuluu monenlaisia ruokatapahtumia. Parhaillaan käydään silakkamarkkinoita Helsingissä, viikonloppuna Särkisalossa ja samaan saumaan osuvat Turun ruokamessut ja Fiskarin Slow food -tapahtuma.
Tämä ei ole ihme; entistä useammalle kuluttajalle ruoka on muutakin kuin polttoainetta. Ruoan alkuperä kiinnostaa, ruoasta ollaan valmiit maksamaan tarjoustuotetta enemmän ja aterioiden valmistaminen saa viedä aikaakin. Tämä näkyy myös yrityskentällä; aivan viime vuosina on eri puolille maata perustettu uusia ruoka-alan yrityksiä, esimerkiksi pieniä juustoloita, leipomoita ja lihanjalostusalan yrityksiä. Kaukana ei ole ajatus, että ruoka voisi olla myös alueellinen matkailuvaltti.
Osana tätä lehteä on neljä teemasivua silakasta. Tarkoituksena on nostaa parhaillaan aliarvostetun kalan mainetta, rohkaista silakansyöntiin ja kehittelemään uusiakin ruokalajeja.
Silakanpyynti ja silakansyönti ovat rannikolla perinne, mutta asiassa on toinenkin puoli. Silakka on erittäin monikäyttöinen ja edullinen raaka-aine, joka kaiken lisäksi Selkämereltä pyydettynä on vielä täkäläisittäin lähiruokaakin. Lähiruokaa osataan entistä useammin vaatia, ja silakka menisi jonon jatkona täydestä siinä, missä muutkin kotimaiset kalat. Toinen puoli on raaka-aineen jalostaminen; silakka voisi kiinnostaa tuotekehittelijöitä nykyistä enemmänkin.
Olennainen asia on se, että kalaa suomalaiskuluttajille riittää jatkossakin; silakankin kalastusmääriä ohjaavat kiintiöt, joiden puitteissa merestä saatavaa silakkaa on myös viety ulkomaille. Suomalaistroolarit ovat isolti ulkomaisessa omistuksessa.
Suomen ammattikalastajaliitto on huolissaan asiasta; liitto muistuttaa kesäkokouksessaan antamassaan julkilausumassa, että ammattikalastajan luonnosta pyytämän kalan osuus on nykyisin alle kuusi prosenttia kokonaiskulutuksesta. Kehitys on johtanut siihen, että ammattikalastajien määrä vähenee entisestään, ja entistä harvinaisemmiksi herkuiksi jäävät muutkin kalalajit kuin silakka.
Se olisi suuri vahinko paitsi elinkeinon kannalta, myös kulttuurisesti. Ei voi olla niin, että meren ympäröimässä ja järvien täyttämässä maassa syödään eniten tuontikalaa.
