Jätehuollon voisi sanoa monipolvistuneen; siinä, missä takavuosina heitettiin kaikki yhteen säkkiin ja säkki kaatopaikalle tai maastokuoppaan, pitää kansalaisen nykyään tietää paljon: kilpailuttaa jätteenkuljettaja ja opiskella sitä, minkälaista roskaa minnekin voi viedä. Kaiken päälle pitäisi pitää huoli siitä, että jätettä syntyy entistä vähemmän.
Arkisuudessaan asia tuntuu myös nostattavan tunteita: lehden toimitukseen tulee verraten usein närkästynyttä palautetta siitä, että jollain kierrätyspisteellä ovat astiat täynnä, niille tuotu täysin väärää tavaraa – tai kuten tällä viikolla Teijolla siitä, että astioita ei ole ollenkaan.
Ilmeisesti kaikkia tyydyttävään kompromissiin on vielä matkaa, mutta jos toimitukseen tulleiden viestien perusteella tekee johtopäätöksiä, voisi sanoa, että kotitalouksissa jätteet halutaan ennen muuta saada kiertoon. Pahvin, metallin ja lasin uusiokäyttöön toimittaminen on jo melkeinpä perinne, ja muovien kierrätyspisteitä on viime vuosina lisätty.
Muovinkeräyspisteitä on toivottu lisää ja toive on helppo ymmärtää: niiden tiheys voisi olla sama kuin muillakin kierrätettävillä jakeilla.
Jakolinja on selvä; toisaalta jätteet pitäisi saada uusiokäyttöön, toisaalta edelleen elää suunnitelma Salon Korvenmäkeen rakennettavasta jätevoimalasta. Salon kaupunginhallituksen konsernijaosto suhtautuu hankkeeseen myönteisesti. Samoin Turussa todetaan, että seudulliselle jätehuoltoratkaisulle on todellinen tarve. Tarkoituksena on pistää uudessa laitoksessa polttoon nimenomaan kierrätykseen kelpaamatonta jätettä. Ajatusta olennaisesti puoltava ajatus on se, että jäte on läheltä tuotavaa polttoainetta, jonka ansiosta fossiilisten polttoaineiden käyttöä voidaan vähentää.
Turku antoi tässä vaiheessa tukensa hankkeelle varauksin: kaupunki edellyttää, että samalla kun jätteitä käytetään energiaksi, kehitetään myös kiertotalousratkaisuja. Nämä reunaehdot ovat aivan oikeat.
