Itsenäisyyspäivää juhlitaan ensi keskiviikkona. Aina juhlavassa päivässä on tällä kerralla erityistä latausta; joulukuun kuudennen voi katsoa huipentavan koko Suomen juhlavuoden. Läpi Suomen on tarjolla monenlaista ohjelmaa, juhlaa ja tilaisuutta.
Jotain jää juhlapäivästä puuttumaan; sankarihaudoille kaavailtuja kunniavartioita kaatuneiden ikäisistä miehistä ei välttämättä saada joka paikkakunnalla toteutettua. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö sankarivainajia ja sota-aikaa silti muistettaisi ja heille annettaisi arvoa. Juhlimisen aiheita ja tapoja vain on toki kovin paljon muitakin.
Vaikka otsikoita revitään työttömyydestä ja eriarvoisuudesta, ovat asiat Suomessa voittopuolisesti mallillaan. Vertailun vuoksi voi aina katsoa, millaisten kysymysten ja pulmien kanssa jossain muualla painitaan.
Yhtä lailla voi katsoa, mitkä asioista todella olivat paremmin esimerkiksi neljäkymmentä vuotta sitten. Helpommin hahmotettava ja pienempi maailma saattoi olla, yhdellä sanalla sanoen ehkä rajallisempi.
Itsenäisyyspäivänä on oiva paikka paitsi katsoa, mistä on tultu, myös sitä, mikä tänä päivänä antaa aihetta juhlaan. Aihetta on yhä, olkoonkin että hyvät puolet monesti koetaan itsestäänselvyyksinä.
Oikeastaan teemaan pitäisi palata jonakin tammikuisena maanantaina, kun alkamassa on taas yksi hyvin tavallinen koulu- ja työviikko.
Ehkä silloin voisi pysähtyä miettimään, että siinä on itsenäisen Suomen keskeinen juhlimisen aihe: se, että maassa useimmat voivat elää hyvin vapaata, turvallista ja huoletonta arkea – ja että niistä, joiden arki syystä tai toisesta ei ole huoletonta, yritetään pitää huoli.
