Suomen satavuotisjuhlat on vietetty. Paikallistasolla ja valtakunnallisesti Suomi 100-teeman alla järjestettiin monenlaista. Vastaajasta ja paikkakunnasta riippunee, mitä käteen koetaan jääneen.
Yhtä lailla merkkivuosi on tämä alkanutkin. Suomen sisällissodan alusta tulee tammikuun 27.päivänä kuluneeksi sata vuotta.
Tasavuodet sisällissodasta ei ehkä ole juhlan paikka, mutta muistelun arvoinen asia vuoden 1918 tapahtumat kuitenkin ovat.
Sisällissodan syistä, kulusta ja seurauksista on tehty tutkimuksia ja kirjallisuutta, mutta tietynlainen salakähmäisyys ja vaitonaisuus asiaa tuntuu edelleen leimaavan.
Perniössä asia liippaa fyysisestikin läheltä; Tammisaaren vankileirille koottiin sisällissodan loppuvaiheissa vangittuja punaisia. Tammisaaressa oli jopa noin 10 000 vankia. Olot leireillä ovat toki häpeällistä muisteltavaa ja kertomukset olojen kurjuudesta tylyä luettavaa. Lähinnä sattumaa oli, että leirin paikaksi valikoitui juuri Dragsvik; vangit vain piti sijoittaa johonkin, ja kasarmialueella oli tilaa.
Leirin kauhuista muistuttaa noin 3000 hengen joukkohaudalle perustettu muistomerkki, mutta varsinaisesti asiaan keskittynyttä museota ei Suomessa ole.
Vaikka kansakunta vuonna 1918 jakautui, jo paria vuosikymmentä myöhemmin oltiin yhteisellä asialla. Tämäkin muistaen aiheesta pitäisi voida puhua. Kyseessä on joka tapauksessa keskeinen osa Suomen historiaa.
Asiaa sopii käsitellä myös siksi, että kohta ovat joukoista poissa nekin, joiden vanhemmat tai edes isovanhemmat näkivät tapahtumat itse. Jos kokemuksia jaettiin, on tätä suullista perimää olemassa varmasti vielä taltioitavaksi asti, mutta sen työn kanssa uhkaa tulla kiire.
