Suomen pohjois- ja eteläpäillä on pitkä rivi eroja, mutta myös jotain yhteistä: Molemmissa päissä maata tarvitaan kausityövoimaa. Lapissa uurastaa talvisesongin ajan iso joukko muun muassa matkailu- ja ravintola-alan ammattilaisia, etelässä sesonkityöläisiä tarvitaan vuoden lämpimämpään aikaan matkailualalle ja maatalouteenkin.
Eteläisessä Salossa tarve on ilmeinen; maatalous työllistää kesällä etenkin itäisestä Euroopasta tulevaa työvoimaa, matkailuala kotimaisia ammattilaisia.
Ensimmäiseen työhön tulijoita on, matkailualalla taas koetaan paikallisesti, että tekijöitä ei ole helppo saada.
Maatalouden kausityöntekijät majoittuvat tilojen yhteydessä tai vuokra-asunnoissa ja viettävät kesän paikkakunnalla; matkailupuolella taas yhdeksi haasteeksi työntekijöiden saamisessa on koettu juuri majoitusmahdollisuuksien vähäisyys ja työmatkat.
Koronapandemian alusta lähtien on puhuttu siitä, että maallemuutto kiinnostaa. Lehti on kertonut kuluneenkin vuoden mittaan monessa jutussa seudulle muuttaneista ihmisistä. Yksittäiset tarinat eivät toki kerro vielä muusta kuin siitä, että joskus kiinnostus muuttuu konkretiaksi.
Etenkin aikojen ja arvojen muuttuminen näkyy joidenkin ammattikuntien osalta. Jo toissa vuonna kerrottiin isossa juttupaketissa siitä, miten liikkuvaista väkeä ovat nykyään opettajat, jotka ovat valmiita ajamaan työhön aamuisin pitkiäkin matkoja. Yhtenä syynä on varmasti se, että työtä tehdään määräaikaisuuksina eikä vuoden, parin takia haluta muuttaa. Opettajapulaa ei ole alueella koettu, mutta toiseen julkisen puolen työhön eli terveysaseman lääkärinpesteihin ei tulijoita ole ollut ruuhkaksi asti jos ollenkaan. Ehkä itse työssä haraa jokin hakijoita vastaan, mutta kokemusten mukaan myös terveysaseman sijainti esimerkiksi tunnin matkan päässä Turusta on monelle liikaa. Se ei innosta.
Sote-uudistus tulee, jos on tullakseen, ja siihen liittyy perusteltu huoli maaseudun toimipisteistä. Seinät yksin eivät riitä, jos seinien sisälle ei saada ammattilaisia. Mutta millä heitä saadaan?
