Tämä aamu on ollut lapsiperheissä se aamu, kun ei enää nukutakaan pitkään. Koulutielle lähtee eteläisessäkin Salossa satoja lapsia ja nuoria ekaluokkalaisista lukiolaisiin. Alkaapa ykkösluokka, yhteiskoulu, lukio tai ammattiopisto, vatsanpohjassa saa tuntua perhosia.
Tärkeintä ovat oppilaat ja se, että jokaisen koulupolku olisi oikealla tavalla mäkinen – koulu saa teettää työtä, mutta samalla siellä pitää jokaisen voida hyvin.
Omanlaisensa huomion saa tällä kerralla myös koulurakennus: Kirkonkylän uusi koulu valmistui ajallaan ja on valmiina ottamaan oppilaat seiniensä suojaan.
Viime vuodet väistötilojen ja ahtauden kanssa painineet koululaiset ja henkilökunta ovat uuden koulun ansainneet. Vasta lähiviikot ja -kuukaudet näyttävät, millaiseksi arki uusissa tiloissa muodostuu; koulu on paitsi koulu, harrastamisen tyyssija myös esimerkiksi kansalaisopiston ryhmille ja urheiluseuroille. Hyvä niin.
Kaikesta uudesta huolimatta paikallaan ovat perinteiset muistutukset vuoden alkaessa. Liikkeellä on mielestään kiireisiä aikuisia ja toisaalta pikkukoululaisia, jotka vasta opettelevat liikenteessä kulkemista. Joka iikan on parasta ottaa aikatauluihin väljää ja muistaa se, että vastapuoli voi olla välinpitämätön tai yksinkertaisesti osaamaton.
Lasten liikennelaulun opetus valppain mielin liikkeellä olemisesta ei ole vanhentunut. Kännykän voi jokainen koulumatkaliikenteessä työntää syvälle repun pohjalle. Toinen vanha laulu muistuttaa monesta ihmeellisestä asiasta, joita pieni kulkija saa hämmästellä. Niitä ei näe, jos nenä on kiinni puhelimessa – eikä myöskään vaaroja.
