Tervepä terve. Toimituksen itänummien viikkoviimaa aistitaan tässä seuraavaksi.
***
Jo harvenevat sellaisten ihmisten rivit, jotka ovat olleet olemassa ja kaikkien tietämiä aina. Viikko sitten tiedotusvälineet täytti uutinen Iso-Britannian kuningatar Elisabet toisen kuolemasta.
Se tahtoo sanoa, että maanantai menee hautajaisia seuratessa. Pönötys on yleensä aika kauhea asia, mutta kuninkaallisten seremonioissa on jotain tarunhohtoista, osin käsittämätöntä ja siksi kiehtovaa.Yksikään kukkapuska ei ole tuuman vertaa väärässä paikassa eikä kukaan asetu ryhmäkuvaan kädet housunvetskarin edessä, mikä pelastaa jo paljon.
Kenenkään kuolemasta ei pitäisi olla viihteeksi, mutta ilmeisen vilpittömästi surevalle kansakunnalle menot voivat tulla tarpeeseen. Muillekin aukeaa ikkuna toiseen kulttuuriin.
Koruttomampaan menoon tottuneen silmään kaikessa on julmaa revittelynkin makua, kun arkun matkaa Skotlannista Englantiin on seurattu sikäläisessä mediassa herkeämättä. Olisipa löytynyt vielä viimeiselle pitkälle maantiematkalle oman maan autokalustoa ruman Mersun sijaan.
Mutta miksi tämä nyt koskettaa kirjoittajaa täällä tuhansia maileja pohjoisempanakin, on parempi kysymys.
Syy voi olla kuluneissa 43 vuodessa. Kun asiaa miettii, sitä on ikänsä ollut enemmän tai vähemmän brittiläisen kulttuurin tai sen sellaisen ympäröimä ja siitä on viehättynyt. Ihminen, joka on tuotu aikanaan synnytyssairaalasta kotiin Roverilla, voi sanoa tämän kirjaimellisesti. Ensimmäisiä telkkarimuistojani on jollain todennäköisyydellä Thames-tuotantoyhtiön alkuanimaatio tai Postimies Pate.
Lista on pitkä: saarivaltakunnasta ovat tulleet ylivoimaisesti parhaat komediat, tärkeimmät yhtyeet ja niin edelleen sekä paljon sellaista kuvastoa, joka täältä katsoen viehättää. Tehän tiedätte: takavuosien svengaava Lontoo ja Beatles, karut nummet ja Range Roverit, linnat ja maalaispubit, loputtomat tiilirivitalot, poliisien villapaidat ja kaunis tapa puhua kieltä. Lista on loputon. Kaiken päällä on levännyt ratkaiseva tieto siitä, että tämä se on siitä maasta, missä on se yksi kuningatar nyt ja aina.
Sivullinen voi poimia näkemästään parhaat päältä kuin turisti, vaikka totta kai maassa on ollut pulmansa. Muinainen imperiumi perustui silkkaan alistamiseen ja sisäistä toraa on ollut vähintään omiksi tarpeiksi.
Ihan hassusti juuri kuvitellut arjen omalaatuisuudet ovat antaneet kaikkeen makua; saarella siirryttiin esimerkiksi vasta vuonna 1971 kymmenellä jaolliseen rahaan ja siinäkin on tästä katsoen jotain hykerryttävää uppiniskaisuutta.
Joskus toki on hyvä, että kaikki ei ole totta. Unohtumaton Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmasarja sijoittuu kuvitteelliseen ministeriön erikoisosastoon Lontoossa. Jaksoissa irvaillaan tasapuolisesti vähän kaikelle sen ajan englantilaiselle: byrokratialle, hienostelulle, lakkoilulle, kummalliselle ruoalle ja niin edelleen. Ministeriön väen laiskuus tai väärinymmärrykset johtavat yleensä brittifarssien ikiaikaiseen tapaan siihen, että jotain menee kunnolla pieleen, jos äkkiä ei keksitä ihmeitä tai ainakin hyviä selityksiä.
On siis ihan hyvä, että erikoisosasto ei järjestä myöhemmin tulevia kruunajaisiakaan. Tai jos kuningas seisoo väärän kirkon alttarilla valtikan sijaan kädessään verhotanko, niin sitten järjesti.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
