Tervepä terve. Toimituksen koillisjalostamon viikkotisleet analysoidaan tässä seuraavaksi.
***
Jo vain on kehitelty uusiopolttoaineita ja työ jatkuu. Tässä eräänä päivänä piti valita huoltoasemalla, ottaako perinteistä dieseliä vai jätteistä valmistettua.
Tarkan euron mies valitsi perinteisen, olkoonkin että syyllisyyspisto rinnassa.
Osattu on ennenkin. Armeija-ajoilta muistuu mieleen erään yrittäjän kokeilu, jossa jo tietä nähnyt diesel-mersu oli valjastettu käymään sinapista puristetulla öljyllä. Perheen vesa ajeli varuskuntamatkojaan tällä pelillä ja mieleen jäi ensinnäkin takalasin tarra, joka väitti, että autossa on ytyä, koska se toimii PöYTYän sinapilla.
Kyseessä oli silkka mainospuhe; oma mittava kokemus kertoo, että maailmassa ei ole ainetta, jolla vanhaan diesel-mersuun saisi ytyä.
Olennaisempaa oli auton ominaistuoksu, jonka perässä ajanut muistaa yhä. Ilmassa leijui selvä grillikioskin aromi, kun sinappi-mersu suuntasi kohti Auranmaata.
Siis sitä minä tässä, että siinä auton tuoksu oli kiinni käyttövoiman juurissa.
Kun vähän kaiken nykyään pitää olla yksilöllistä, niin luulisi, että nyt sitä kysyntää vasta on myös sellaisille polttoaineille, joiden palamisen tuoksu jotenkin haisee itseltä.
Suorastaan herkullinen on kuvitelma, jossa kalatalousyrittäjän autoon tankataan turskanperkeistä masinoitua öljyä ja putken päästä tulee ehtaa kalapöydän aromia. Metsäkansalle tehtäisiin aineet mäntyöljystä ja huumepoliisille hamppuöljystä.
Toisaaltahan on niin, että on autoon tankattu mitä vain, se tuoksuu ulkopuolelta paremmalta kuin klassisella tuoksukuusella varustettu auto sisäpuolelta.
Myönnettävä toki on, että perinteisen dieselin käry on kaukana luontoidyllistä, mutta omanlaistaan lähdön tunnelmaa siinä on.
Ja kun riittävän hartaasti nuuskuttelee, lähtö voikin olla yllättävän lähellä.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
