Pääkirjoituksia Sähköavauksia tulee varmasti Kesän kuuma puheenaihe on ollut sähkön hinta, joka huitelee eri kymmenluvuilla kuin vielä vuosi sitten,…Perniönseudun Lehti1.9.2022
Pääkirjoituksia Lippu salkoon Olemme tottuneet siihen, että määrättyinä päivinä nostamme sinivalkoisen lipun salkoon juhlan merkiksi. Tuulen mukana liehuva…Perniönseudun Lehti25.8.2022
Pääkirjoituksia Iloa nyt ja myöhemminkin Sääennusteita katsomalla ei ehkä uskoisi kesän edenneen siihen pisteeseen, että kouluakin on käyty jo toista…Perniönseudun Lehti18.8.2022
Pääkirjoituksia Muista aina… Tämä aamu on ollut lapsiperheissä se aamu, kun ei enää nukutakaan pitkään. Koulutielle lähtee eteläisessäkin…Aku Poutanen11.8.2022
Pääkirjoituksia Kaikki kaipaavat lähipalveluja Olin tekemässä juttua viikolla rantauimakoulusta ja konsepti ihastutti minua. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut, että…Hanna Kammi-Rahnasto4.8.2022
Pääkirjoituksia Ystäviä tarvitaan aina Olen tehnyt kesän aikana juttuja monista eri urheiluseuroista, yhdistyksistä ja ihan vain ystäväporukoista. Olen haastatellut…Hanna Kammi-Rahnasto28.7.2022
Pääkirjoituksia Ole aidosti läsnä Olin juttukeikalla itseäni yli 60-vuotta vanhemman henkilön luona. Kuuntelin parin tunnin ajan monia eri tarinoita…Hanna Kammi-Rahnasto21.7.2022
Pääkirjoituksia Valitinko turhaan? Toimitukseen viimeviikolla ajellessani oli aamuaurinko jo yhdeksän aikaan polttavan kuuma. Välillä lämpö tuntui tukalalta ja…Hanna Kammi-Rahnasto7.7.2022
Pääkirjoituksia Ilmaista kyytiä Olen jättänyt auton omalle pihalleni ja hyödyntänyt kaupungin tarjoamaa ilmaista joukkoliikennettä työmatkallani. Ensimmäisen viikon jälkeen…Maria Vakkuri30.6.2022
Pääkirjoituksia Kesäasu saa olla Sääennusteen mukaan lähipäivinä riittää todella lämmintä. Helleraja ylittyy näillä näkymin sekä juhannuksena että alkuviikollakin. Muutamaa…Aku Poutanen23.6.2022