Luin 4.2. Perniönseudun Lehdestä Marjo Kulmalan kirjoituksen. Mitä mietteitä se ensimmäiseksi nostaa lukijan mieleen? Minulla ensimmäinen ajatus oli, että olisikohan lehtikirjoittelulta ja ahdistavilta tuntemuksilta vältytty jos omainen olisi piimälasin huomatessaan pyytänyt hoitajalta maitoa. Hoitaja olisi antanut ja kirjannut vielä muutoksen ruokakorttiin potilaan toiveen mukaisena. Siis ystävällistä molemminpuolista kanssakäymistä.
Itselleni tuli mieleen vielä paljon muitakin ajatuksia. Olen asiassa ulkopuolinen, puolueeton, mutta kuitenkin alaa tunteva. Haluankin tässä avata näitä asioita muillekin lukijoille.
Hoitotyö on asiakaspalvelua haastavimmillaan. Asiakkaana ovat potilaat ja omaiset, jotka aina ovat sairauden tai muun hoitoa vaativan asian takia jonkinlaisessa kriisissä. Väsyneitä, hermostuneita, huolissaan, peloissaan. Siksi hoitohenkilökunnalta vaaditaan suurta nöyryyttä. Asiakas on aina oikeassa, vaikka faktat olisivat mitkä. Asiakkaan tunteet on otettava huomioon. Vastaan sanominen ei auta juuri koskaan. Päinvastoin puolustautuminen nostaa toisen osapuolen vain enemmän takajaloilleen.
Voin kuvitella että tässäkin hoitajat, joita kirjoituksessa mainitaan, ovat tuohtuneet, koska ovat luulleet tekevänsä oikein ja saavat silti osakseen ehkä tiukkasävyistä palautetta.
Ruokailutottumukset yleensä laitoksissa ja sairaaloiden osastoilla kirjataan tietoihin hoitojakson alussa ja niiden mukaan tehdään oikeamääräiset tilaukset keittiöstä. Näin helpotetaan ruoanjakotilanteita ja pystytään varaamaan oikea määrä eri juomia ja ruokia. Lisäksi säästytään toistuvilta saman asian kysymisiltä. Kaikilla on oikeus toiveita korjata ja muuttaa. Potilaan toiveen mukaan tilauksia tehdään.
Toinen tärkeä asia on tiedon antaminen. Monelta väärinkäsitykseltä ja epäluulolta säästytään kun potilaalle ja omaisille annetaan asiaan kuuluva tieto hoitoon liittyen. Rankka antibioottihoito voi usein johtaa ripuliin. Sen ehkäisemiseksi tehdään aina se mitä voidaan, mutta silti niin joskus käy. Ja eristyshoito on välttämätön kunnes tartuntavaara on ohi. Ja vielä, lääkityksen kuuluu muuttua tilanteen edetessä. Olisi väärin jättää päälle lääkitys joka ei enää ole tarpeen hoidon edettyä/potilaan tilan muututtua.
On ilman muuta selvä että 94-vuotias ei ole toimintakyvyltään entisellään pitkän hoitojakson jälkeen. Toipuminen vie todella aikaa. Lisäksi potilaiden saamaa hoitoa ei voi suoraan verrata. Potilaita on hoidossa erilaisin voimin, sairauksin ja toimintakyvyin. Näistä johtuen heidät saatetaan esimerkiksi juuri nostaa erilaisiin ruokailuasentoihin. Potilaslähtöisyyttä, yksilöllisyyttä.
Näillä kommenteillani haluan sanoa, että asiat ovat aina hoidettavissa ja neuvoteltavissa. Kaikki me olemme vain ihmisiä. Toiset tekevät töitä omien voimavarojensa mukaan ja toiset välittävät omaisistaan.
Tässäkin kaikki osapuolet varmasti toivovat asioiden suotuisaa etenemistä ja hyvää toipumista. Siis sotakirveet ja ahdistus pois. Armoa ja anteeksiantoa kaikille kanssaihmisille! Ymmärtäkäämme toisiamme.
Yksi asia kirjoituksessa nosti esiin suuren ongelman seudun terveydenhuollossa. Ymmärtääkseni suunnitteilla on tämän Perniön vuodeosastonkin alasajo. Se on erityisen huolestuttavaa, koska usein on tilanne se, että sairaalassa hoidetaan terveyskeskuksen potilaita, koska jatkohoitopaikat eivät riitä.
Ja tästä syystä sairaalan osastot ovat täynnä, niin että potilaita joudutaan sijoittelemaan sairaalassa esimerkiksi väärän erikoisalan osastolle.
Kirjoituksessa esitetyn kaltaista potilaan ”kierrätystä” pitäisi pystyä välttämään. Ja siihen ei taida auttaa muu kuin se, että asianmukaisia jatkohoitopaikkoja olisi jatkossakin riittävästi.
Sovittelija
