Tervepä terve. Toimituksen koillismaljan viikkovedet pirskotellaan tässä seuraavaksi.
***
Kuninkaallisissa on viihdearvonsa, joskin monarkkimuksujen julkisuuteen tuomisesta tulee vähän sama olo kuin aivan finaalissa olleen paavin julkisesta näyttämisestä aikanaan. Että onko arvokasta, vai irvo-.
Sikäli ilahduttaa, että Suomessa ollaan hillittyjä.
Tässähän on tasavallan presidentille ja tämän vaimolle syntynyt vauva, josta on saatu tietää syntymäpaikka ja -päivä ja aivan kivat nimet. Tämä riittää ja saa riittää muillekin.
Mutta nimiasiaa jäin miettimään.
Sehän tiedetään, että julkisuuden ihmisten tekemisiä ja sanomisia sopii arvioida, tyypistä ja puuhista riippuu miten ja missä määrin.
Silloinkin pitäisi muistaa, mitä pöyhiä. Puheen sisältöä toki, puhetapaa ei, olkoonkin että vaikka imitaattorien on poimittava esittämistään persoonista ne ulkoiset piirteet, joilla hahmosta tulee tunnistettava. Esimerkiksi entisen presidentin hahmo tehdään usein punaisella tukalla ja pehmeällä ärrällä.
Jotenkin on vaan vahvistunut ajatus siitä, että nimi on vihoviimeisiä ivattavia asioita. Jos ei saa herjata toisen paksuutta, niin ei ainakaan nimeä, joka jos mikä on iso osa identiteettiä. Vararenkaasta voi hankkiutua eroon, mutta tekisi mieli väittää että nimen vaihtaminen muuttaa olemusta vielä enemmän. Siksi annettua pitäisi kantaa ylpeydellä.
Tämä siitä huolimatta, että varmasti herättää monessa torpassa keskustelua, jos vastaan tulee oikein harvinainen nimi.
Kamalinta on, jos pilkan pelko tasapäistää tarjontaa. Käyskentely jollain vanhalla hautausmaalla opettaa, että nimien kirjo ei ole uusi asia.
***
Lopuksi sananen agraaritaloudesta. Hyönteisfarmejahan perustellaan ja vastaajasta riippuu, onko ekoteko pihvi vai paistettu sirkka.
Sen sanon, että petyn jos yksikään heinisfarmari ei perusta tilansa hallinto-osastoa Sirkkalankadulle.
Tähän astihan vain hevostilallisilla on voinut joku teko olla pollea.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
