Tervepä terve. Toimituksen koillisladun viikkokiri kiskotaan tässä seuraavaksi.
***
Mitä pohjoisrannalla edellä, sitä etelässä perässä. Virossa vietetään lauantaina itsenäisyyden satavuotisjuhlaa paraateineen kaikkineen.
Hullulta voi kuulostaa, että koilliskulmasta on käyty Virossa vain kahdesti; viimeisimmästä kerrasta on kohta neljä vuotta aikaa ja sitä edellinen keikka oli 1999. Osa kansastahan ravaa lahden tuolla puolen alvariinsa.
Ehkä tämä johtuu siitä, että Tukholman-lautta lähtee melkein kotiovelta, mutta Tallinnan-kyytiin päästäkseen pitää ensin raahautua itärajan pintaan.
Harmillisinta on, että monelle Viro taitaa edelleen tarkoittaa vain paikkaa, josta haetaan Hiacellinen juomia. Kun asiaa vähän penkoo, mielikuvaksi jää, että kyseessä on sympaattinen ja monikasvoinen maa, jossa riittäisi paremminkin näkemistä.
Ensimmäinen mielikuva toki on muuta; 1990-luvun taitteessa Viro irtautui rakoilevasta Neuvostoliitosta ja julistautui itsenäiseksi elokuussa 1991. Tuon ajan alakoululaiselle Viro näyttäytyi maana, jonne lähti täältä mitä monenlaisinta tavaraa ja paluukuormassa tuli oudon makuisia makeisia ja kahvia. Muutama kaveri vei lasteja tämän tästä.
Nykyisen maan rakentaminen alkoi kai aika lailla perusasioista ja työtä riitti; muistan kesällä 1997 tehneeni uutisjutun, jonka otsikossa kerrottiin, että Viron terveydenhuolto pelaa vanhentuneilla varusteilla.
Tuolloin joukko virolaisia alan ihmisiä vieraili Perniössä tutustumassa terveysasemaan. Kaukana oltiin nykytilanteesta, jossa lahden takana käydään hoidattamassa vaivaa jos toistakin.
Jos kehuttiin Suomen satavuotistaivalta menestystarinaksi joulukuussa, niin ponnekas on ollut tuo etelänaapurin viimeisin neljännesvuosisatakin.
***
Edellä annettiin tunnustusta, ja alkuvuosihan nyt on monenlaisten palkitsemisten aikaa. Sitähän valittiin taannoin esimerkiksi vuoden levy ja vuoden yhtye.
Sitten lisäksi uutisissa kerrottiin jostain miehestä, joka on ollut vuoden vankina.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
