Heipähän hei. Toimituksen lounaisen ravitsemusasiainkonttorin päivän listalla tänään vähän monennäköistä. Käydäänpä istumaan.
***
Metkaa sekin, mitä nyt puuhataan ruokakauppoihin.
Suuren kauppaketjun esimies kirjoitti Hesarin mielipidepalstalle sunnuntaina siitä, miten ikääntynyttä tavaraa myydään kauppojen palvelutiskeissä. Jutun mukaan esimerkiksi vanhaan porsaanlihaan lyötiin päälle marinadi, joka peitti epäkurantin olemuksen, ja kauppa kävi.
Reaktiota ei tarvinnut kauaa odottaa: elintarviketurvallisuusvirasto Evira ehti jo maanantaina miettiä kauppojen oviin liimattavia ”häpeätarroja”, jotka liike saisi, jos vanhaa tavaraa tarjolla on.
Mene, tiedä, paljonko hysterian aihetta yhdessä mielipidejutussa sitten on. Kyseessä on sittenkin vain yhden kaupan yhden tiskin yhden työntekijän tiedote asiasta, ja sikälimikäli sattuu olemaan huono päivä niin on sitä katkeruuspäissään ennenkin muita mollattu.
Varmasti on niinkin, että jo tilastotappiona tiskiin asti pääsee oikeasti vanhentunutta tavaraa. Kuitenkin kai varsin harvoin: jos milloin kuulee, että jollain vatsa olisi ruoasta sekaisin mennyt, niin kai syy useammin on kylmäketjun katkeamisessa kaupan jälkeen kuin siinä, että ruoka olisi huonona kaupasta ostettu.
Tietysti tässä on yksi hyvä syy lisää välttää noita valmiiksimarinoituja tuotteita, maku on muutenkin tympeä ja kyllä sen aromivahventeen käryn alle jää, jos liha itsessään on jo parhaat päivänsä nähnyt.
Mutta on tämä. Ensin tässä on vuosikaudet kehuttu, että miten on hyvä valvonta ja puhtaat ruoat. Seuraavassa hetkessä pitäisi muka kaupat merkitä sen mukaan, mistä saa listerian ja mistä ei. Jännää.
***
Paitsi että pitäisi varmasti kääntää se tarraidea vielä toisinpäin. Mokomat laput kyllä tekevät sen, että ei siitä kaupasta haeta sitten muutakaan, jos heti ovella pelotellaan. Tanskassa käytössä on systeemi, jossa tarralätkillä nimenomaan kerrotaan, jos kaikki on kaupassa tolallaan.
Tanskanmaalla on sitten ideaa muissakin asioissa kuin tuulivoimassa, juomapuolessa ja poliisisarjoissa.
***
Entä sitten tämä tällainen kaikki erikoisuudentavoittelu muuten. S e se voi joskus kääntyä itseään vastaan.
Tihrustin televisiota tässä erään sadeillan ratoksi, ja sielläpä mainostauolla kehuttiin uutta Volkswagen Golfia. Mainos alkoi toteamuksella, että myytävänä 34 vuotta vanha auto.
No, tämähän tietty viittaa siihen että ensimmäinen Golf tuli markkinoille ammoin 70-luvulla. Sen jälkeen malleja on tullut muutama uusi, eikä suosiota tarvitse ihmetellä: laite on aina ollut omassa luokassaan siitä tukevammasta päästä.
No, tässä eräänä aamuna sitten taloyhtiön parkkipaikalla katse tavoitti muutamankin eri-ikäisen Golfin ja mieleen tuli, että taisi mainoslause pitää paikkansa: Golf on eräs niitä harvoja automalleja, jotka edelleen tunnistaa vaikka vähän kauempaa ja hämärässäkin – ja silti siinä on niin vähän krumeluuria kuin mahdollista.
No, toisista tehtaista markkinoille pukataan kaikenlaista autonkuvaa, missä on annettu kolmelle jakomieliselle kynä käteen ja kehotettu piirtämään jotain yksilöllistä, ja silti niistä pitää käydä lukemassa perän leimasta, minkämerkkinen kärry on kyseessä.
Hullua näin, että kaikkein tavallisin onkin äkkiä kaikkein omintakeisin.
***
Jo nyt on kuninkaallista jos vaikka miten. Televisio näytti tiistai-iltana mainion The Queen-elokuvan, jota voi kyllä suositella. Päälle päätteeksi nämä Ruotsin kruunupäät piipahtivat Suomessa. Vierailu alkoi Turusta, ja sitten siinä oli vaikka mitä Naantalia ja muuta rannikkoseutua nähtävänä.
Tampereelle pariskunta kärrättiin kai ihan sisämaan kautta, ja turhaa närän herättämistä se olisikaan ollut Rauman kautta kiertää. Siellä kun olisi kuitenkin jouduttu soittamaan tämä Porilaisten marssi.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
