Tervepä terve. Toimituksen lounaismaston viikkosäteily annostellaan tästä seuraavaksi.
***
Alkuun liikenneraportti. Jäätalvi jatkuu, viikonloppuna Saaristomerellä kuljettiin pitkin selkiä jalan, suksilla ja moottoriavusteisesti.
Ajatus pehmenee merenkantta nopeammin kevätauringossa; lauantaina jäillä kävi mielessä ensi kertaa 20 vuoteen, että pitäisi omistaa sukset.
Mietin tätä jo 1990-luvun alussa, mutta saman vuosikymmenen lopussa armeijassa suoritettu kokeilu hautasi ajatuksen syvälle.
Valmiille laduille en lähtisi, mutta hyvillä kevätjäillä kerkeämpää konstia liikkumiseen paikasta toiseen ei juuri ole. Tietenkään kyseeseen eivät tulisi muoviset kilpalipareet, vaan leveät metsäsukset.
Selvittämättä tietysti on, saako sivakat esimerkiksi kauppareissulla Taalintehtaan rannassa pysäköidä yhteysaluslaituriin.
***
No, toki nopeampia tapoja liikkua on, kuten moottorikelkka, johon vaan on vaikea suhtautua.
Saaristolaiselle tai lappalaiselle kelkka kuuluu, ja tosikäyttäjä ajaa sillä asialliset ajonsa.
Mutta sitten on paljon muuta ajoa. Jälkien määrä antaa olettaa, että jäillä kelkkaillaan paljon. Verkkoja tai pilkkiavantoja on jälkien lähistöllä harvoin. Hetken muutamaa kelkkakuskia seuraamalla alkaa helposti uskoa, että tositarvetta kelkalle ei ole, vaan kyse on lelukseen kelkan ostaneen ihmisen ajamisesta ajamisen vuoksi. Kahden kassin kantaminen mökille ei ole tarve. Samalla ympyrän ajamisella pilattiin takavuosina vesiskootterien ja bemarien maine.
Teknisen laitteen maineella ei tietysti ole merkitystä, mutta jos samalla pilataan hiljaisen ympäristön hiljaisuus ja luonnonrauha, sitä ei voi antaa anteeksi.
Huoli tulee siitä huomiosta, että hiljaisuutta yhä on. Vuosi vuoden jälkeen huhtikuinen saaristo hämmästyttää: parhaimmillaan mistään ei kuulu mitään.
Äänetöntä äänimaisemaa hetken kuunneltuaan alkaa helposti pitää huvikelkkailua pelkkänä ilkeytenä.
***
Kulttuuriakin. Televisio kunnostautuu näyttämällä Uuno Turhapurot vuoden aikana, sillä suosittu elokuvasarja täyttää 40 vuotta.
Kuuleman mukaan näistä nauttiakseen pitää olla joko ajasta jäljessä tai sitten suhtautua koko hommaan ironisesti. Niin tai näin, on näissä puolensa.
Kaiken päälle tekisi mieli vinkata katsomaan vielä yhdellä tavalla, nimittäin historiallisina elokuvina.
Tämä pätee etenkin meihin päälle 30-vuotiaisiiin, jotka ovat eläneet lapsuuttaan silloin kun iso osa Uunoista tehtiin.
Nämähän näyttävät hyvin sen, minkä näköisessä Suomessa tuolloin elettiin, miten pukeuduttiin ja mille naurettiin.
Se oli myös se Suomi, jossa iso osa kansasta kehtasi lähteä katsomaan samaa elokuvaa, vieläpä harmittomaksi viihteeksi tehtyä. Sellaisen ajan aika taisi jo mennä.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
