Unski ja Kerttu oliva sopine naapuries Niku ja Armin kans , et lähretä potkukelkkaretkel, ku ei kukka ollu viäl keriny tiät sannottama. Hee menivä sin nuatiopaikal, misä hee ova ennenki pruukane käyrä, mut sin ols ollu liian kova poksamine. Nyy ol sit uus funteramine, et mihe sit.
Unski ehrot, et mennäs pappukan pihal, ku meitil o niinpal syämist felis, et piissa hänelki. Yks ahre täytys kävellä, mut muute
kelka kulkiva ku ihmise miäl.
Ku he nousiva sitä piänt töörä ylös, nii pappuk tul rappusil ja huus, et mikä mailmalopu potkukelkkapataljoona siält tule.
Unski men erel ja hänel ol kassiline klapei kelkan pääl, Nikul ol lumilapjo poikettas kelkal, Kertul ol kassis kaffetermos ja pussiline juur paistetui munkei ja Armi tul peräs makkarkassi ja mehukanisterin kans.
Unski selit, et hee ova retkel ja et saak sihen pihal tehrä valkja, et saaran paista makkara, istutan kelkkojen pääl ja syärä ja juara. Pappuk nauroi, et kaikki sitä kakara keksivä. Kaikil ol hauska , ku pappuka miälest hee ova ain vaa kakari.
Unski latos klapi ja tervakse vanhal rutinil, mut Niku huamaut, et sytyt sit siit kasan päält.
Ol vai, älä hullujas puhu, alt se o mailma sivu sytytetty, ku liäki pääsevä koht nualema kuivi puit nii valkja sytty koht.
-Mut viissa ihmise ova tutkine, et päält sytyttämäl tule mailma vähemä piänhiukkassi, naureskel Niku.
-Sää ja sun piänhiukkases, nee o niit kirjotuspöyräntaka tehryi tutkimuksi.
Sit Unski läks veistämä makkarkepei ja hää meinas otta siit ensmäsest pajupuskast, ku ol siin ojanpenkal, mut pappuk tul hurjaks, sihe ei kosket. See on keväsi niin kaunis ja täys pajunkissoi. Kerran pari ämmä tul sihe ja meinasiva juur ruveta repimä ja rääsimä sitä. Mää huusi, et heti paikal pois siält vai tulek mää ja näytä mist tiä kulkke. Kyl ämmä saiva jala alles ja läksivä polkupyäriläs oikke vauhril.
– Voi hyvä ihmine sun kansas, valit Kerttu.
-Nii mut siit vast kamala jälkke tule, ku niit oksi taiteta ja revitä ja oteta ain kaikke kaunema oksa. Ei tommossi puski ol enä paljo, ku ei ol simmossi ojika, misä niit voi kasva.
Pappuk ol hakenu vajast oikke antikkise ja suure potkukelka ja siin ol istuin nii lahonu ja natiseva, et Unski pelkäs, et se laukke häne allas.
Makkara oliva musti ja kuumi ja juttu luist. Armi rupes muistelema, muistak tee, ku koulus lauletti, et Rati riti ralla, tuli talvihalla. Kuuraparta, tuiskutukka, lumiviitta harmaa sukka. Rati riti ralla, semmoinen on halla.
Kaik lauloiva yhres ja pappukkaki innostus nii et hää hakkas suuril hanskoilas tahti nii et paukkus.
Kaffe lämmit mukavast ja munkikki oliva viäl hiuka lämmyssi. Nuatio ol palanu nii et siin ol ny paras hiillosta makkaran paisto ja miähe paistiva viäl lopu makkara, mut naise ei ottanu, ku heitin täytty ain vahti niit linjojas. Äijä saava ain olla enemä luamui ulkonäkös suhte. Viimeseks Unski ot Niku lapjo ja paiskas lopu hiile lumikarhe ylitte ojan pualel.
Ku kaik ol syätty ja laulu laulettu, nii ruvettin kokkoma tavaroi ja suunnittelema kotilähtö. Niku kysys, et jos meitil olsis ollu jotta väkevi, nii saisik siit sakko, ku aja potkukelkal juavuksis.
Unski lisäs viäl, eikä kelkois ol valoika.
Pappuk nauroi, et lakipykälist en tiär, mut mää en ol eläisän nähny tääl meijän kantil polisauto, nii et se o aika piän mahrolisus, et tääl saisis sako vaik teksis mitä. Kerttu hoput pappukka, et menes sää ny sisäl, ettes vilustu .
Pappuk sanos, et tää oliki mukava yllätys, mää oikke friskausin.
Niku ja Unski läksivä potkima kilppa, mut naise jäivä hiljaksi tarinoima. He oliva ilossi, et ova viäl simmoses kunnos, et voiva tehrä mitä ite tykkävä eikä tart olla missä hoiros, köytettynä jonkkus sänkkyn tai tuali.
Armi funteras, et ku nykysin tehrän kaikelaissi testamentei, on erunvalvontatestament silt varal, ettei ite ymmär enä asjojas hoitta ja sit on Elinluavutustestament, et saa otta varaossi jollan toisel.
Kerttu sanos sihe väli, et se o häne miälestäs joksekkin turha, Mitä virkka jonku vanha ja kipjä ihmise sisuskaluil on kellän toisel. Ne ova jo yhre ihmise elämä läpitte kulkene nii eisunka ne enä toist kest.
Mut Armi suunnittel, et voisik sitä tehrä simmose testamenti, et muu ei saa hoitta simmoses laitokses, minkä tarkotus on tuatta voitto. Ei se, et mää yksinäs kirjotas simmose, mut jos meitti olsiski tuhanssi tai kymmeni tuhanssi.
– Nii juu, kyl siin olsis tarvinu nosta kovemp metel, ku ruvetti ajama alas kunnallissi vanhainkorei vaik hoirettavie määrä kasva kokoaja. Ja ny meitin verorahoistan maksetan miljoni noil yksityisil firmoil, ku ei kellä ol nii suuri eläkkei mitä ne perivä.
Yhteiskunt maksa heitil ja hee käärivä voito ja viävä raha ulkomail. Kui tämmöne system on luattu?
– Juu ja minister ol silmä pöppöläs telkkaris, et mistä rahat otetaan. Katotais ens kummone summa me makseta joka vuas noil yksityisil, kyl silläki rahal aika paljo sais aikaseks täl yleisel pualel.
– Se o varmast jottan korkjemppa matematiikka, et ku mummu pistetä kunnalisse vanhustehoitolaitokse, nii se o niin kallist, ettei tiär mist sihe raha löytty. Mummar on viäl nii sikjä sukku, et voi elä vaik kuin kaua.
Mut sit ku se sama mummu pistetä yksityisse hoitolaitokse, nii siäl hykerrellä kourias, et taas tulee lissä raha ja voitto.
Jossa on mätää ja pahaste.
Mantar
