Tammikuunpa terve. Toimituksen lounaissiiven itärajantarkkailuosaston viikkokatsaus viikataan tähän nyt juuri.
***
Ottipa nimittäin silmääni tiedote, jonka mukaan uudet varusmiehet astuvat palvelukseen ensi viikon maanantaina. Alkavat olla aika vähissä omassa, saati yli 60 cm leveässä sängyssä nukutut yöt joillain hetkeksi.
Pidetään koko puuhaa nyt järkevänä tai ei, mutta aivan hullua sekin on, mitä armeija-ajasta loppuviimeksi muistaa.
Oman palveluksen parina-kolmena ensimmäisenä yönä jäi nukkuminen sattuneesta syystä aika vähille. Valvoessa tuli tuijoteltua sängystä käsin kasarmin edustan katulamppua, jonka valossa lumipyry näytti aika hienolta. Vasta aamulla pyryn aikaansaamassa hangessa punnertaessa lumi ei lämmittänyt yhtään samassa määrin.
Yhtä kaikki. Jos milloin tulee nykyään maattua valveilla paikassa, missä näkee lunta pyryttävän ohi ulkovalon, pystyy aina mielessään palaamaan eräisiinkin tammikuun öihin kaukana 90-luvulla.
Tämä toimikoon rohkaisuna lähestyvää lähtöä pohtiville. Esimiesten mäkätys ja kiväärinpurkuohjeet ja singolla tähtäyksen niksit ja muu sellainen onneksi aika äkkiä unohtuvat. Vaikka miten alkuun korpeaisi, kannattaa luottaa siihen että pitkän päälle mieleen jää vain rauhoittava lumihiutaleiden leijunta.
***
Itäiseen Suomeen liittyy se semmoinenkin maakuntamatkailu, mitä tuli harjoitettua vuoden viime metreillä.
Määränpää oli Loviisan tuolla puolen, mikä on jo niin lähellä valtakunnan rajaa että tienvarren liikkeiden valomainoksista ei ilman venäjän peruskurssia sano, että mikä myy kalaa ja mikä kaulakettinkejä.
No, tätä itäliikennettähän parjataan vähän tämän tästä. Kuin sattumalta reissupäiväksi osui sellainen pyry- ja pöllykeli ettei oikein pahemmasta väliä.
Vaan katso: rauhallisempaa ajelua en ole saanut ainakaan Salon alueella todistaa varmasti ikinä. Ohituskaistalle ei vasiten tungettu, turvavälit pitivät, takasumuvalokin oli saatu päälle eikä kovin kovaa ajanut oikein kukaan.
Näin siis riippumatta siitä, minkä maan kilvet missäkin autossa kiinni olivat.
Salolaisilla tässä nyt ei ole mitään ylpeilyn aihetta kyllä.
***
Mitä tulee itäisen Uudenmaan touhuihin noin muuten, tärkein tuntuu olevan hallinnassa.
Paluumatkalla piti koukata Porvoon kautta, ja sikäläisessä K-marketissa oli toki tutkittava, että mitenkä on paikallista ruisleipää tarjolla. Olihan sitä, Huovilan leipomon ruislimput ja –patukat vaihtoivat omistajaa. Eivät nuo nyt ihan kemiöläisen veroisia ole omassa suussa, erinomaisia silti ja jotain aivan muuta kuin tehdastekoiset millä lie pöhötetyt leipäset.
Kyllä vaan. Sikäli kun tässä on pitkin maata tullut sahattua niin useimmilla paikkakunnilla oman kulmakunnan rukiista jo on tarjolla.
Ei tarvitse ainakaan sen perästä sitten syödä huonosti, sano.
***
Kaikenmoista sitä on. Hesarista lueskelin maanantaiaamuna juttua lumijumpasta.
Tässä nyt on tullut päivänä muutamana tehtyä eräälle pihalle lumihommia, pluukattua ja lapioitua sen verran mitä isolla pihalla tehtävänä on. Rivakan lapiointirupeama jälkeen kyllä kolottaa ja juilii ja mikäs sen parempi.
No, lumijumpassa idea on lehtijutun mukaan vähän samansuuntainen. Siinä mennään hankeen seisomaan ja sitten ollaan kovasti vaikkapa harjaavinaan jotain, harja saa olla kuvitteellinen eikä lumeen oikeasti kosketa.
Mene ja tiedä, sitten. Vasta pyhäiltana ihan kuntoilumielessä pistin kolaten naapurinkin pihatien, jolle on näiden poissaollessa satanut ihan tuntuva lumipatja. Se jo sai kulmakarvat nousemaan, että mitä sitä nyt turhaa vaivaa näet ja toisten liittymää kolailet.
Pitääpi sitten siirtyä lumijumppaajien kerhoon, niin välttyy uteluilta ja maine säilyy. Kuvittellisen lumikolan sijaan sitä voisi tietty tallustaa pitkin pihaa jopa kuvitellun lumilingon kanssa. Ensin pitää tietty harjoitella huulillapäristäminen kuntoon.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
