Heipähän hei.
Toimituksen villipetoasiain osasto tällää viikkoraporttinsa tähän paikkaan, haluttiin eli ei.
***
Semmoistakin asiaa kuin elekieltä pitäisi kyllä vähän harkiten käyttää.
Sattuipa tässä iltana eräänä sellainenkin juttu, että palasin pyörälenkiltä. Eihän siinä ole vielä mitään outoa, paitsi että tällä kerralla jäin räpläämään avaimia irti ovesta tavallista pidemmäksi aikaa. Tarkemmin sanoen juuri siksi aikaa, että jo aiemmin tarinoissa seikkaillut kolme kiloa hyvin karvaista kissaa ehti livahtaa jalkojen lomasta ovenraosta rappukäytävään ja tietty sillä tapaa että en huomannut itse mitään. Ei kun ovi kiinni, suihkuun ja sohvalle oikoseksi.
Kolmen vartin päästä alkoi ihmetyttää, että missähän kissa. Vakiopaikat, vaatehuoneen hylly, sohvan alunen ja parveke piti katsoa ensin läpi. Sitten iski huoli : ei kai se perhana juossut sittenkin rappukäytävään oven kanssa sohlatessani.
Etsimäänhän sitä sitten piti lähteä. Housuja jalkaan kiskoessa soi ovikello. Uksen takana oli kerrosta alempana asuva tyttö huolestuneen näköisenä ja kysyi, että sattuisiko meiltä olemaan valkoinen kissa karussa.
Tässä tullaan siihen elekieleen. Ehdin ähkäistä, että justiinsa ollaan lähdössä etsimään, kun likka löi kätensä yhteen eikä ilmeestä oikein ottanut selvää. Ehdin varmasti valahtaa verettömäksi kun olin varma, että ele tarkoittaa sitä että otus on bongattu jossain pihalla ja harppoo jo pitkin puskia kovaa kyytiä kohti Paimiota.
Ajatuksetonta tilaa kesti noin kolme sekuntia kunnes ovella seissyt naapuri laukaisi tilanteen.
– Arvasinkin, että jostain täältä se on lähtenyt livohkaan. Tuolla se on meidän asunnossa tallessa.
Ei kun housut nappiin ja alakertaan. Siellä jo toisen naapurin toimesta oltiin väsäämässä löytymisilmoituksia, joita onneksi ei tarvittukaan.
Pahaksi onneksi elekieltä osaavat myös kissat. Sopeutumiskyvyn puutteesta ei sitä vastoin ole pelkoa. Menin uppo-outoon asuntoon elikkoa hakemaan, ja mitä kohtasinkaan: sielläpä tuo oli jo makoillut sängyssä ja antoi eleillään ymmärtää, että pienempääkin suuta voisi pitää.
Katti kainaloon ja ylitsevuotavat kiitokset naapurin neidille. Kissa sitä vastoin pitää pistää tukiopetukseen: vaakasuuntainen laskento sujuu jo mutta pystysuunnassa ei. Ryökäle oli kuulemma raapinut käytävän päästä laskien ihan oikean kämpän ovea, mutta siis väärässä kerroksessa.
Tai sitten se on lukutaidon puutetta, postiluukussa kumminkin lukee mikä se oma asunto onkaan.
Ellei kyseessä ole puhtaasti se, että alakerran ovenraosta tunki paremmat sein aromit kuin meiltä.
***
Eikä seiti huono kala olekaan. Ainakin parempi kuin poliisitalon hernekeitto, mikä tiemmä on ihan pelkkää lientä. Se taas johtuu siitä, että rikospoliisit kuulemma eivät usko sattumiin.
***
Heip.
