Kotoisia kauhufilmejä

Tervepä terve. Toimituksen lounaissiiven filminpoltto-osaston viikkoraina esitetään tässä nyt kyllä.
***
Jos kuka mielii tehdä kotielokuvia, niin nyt on oikea vuodenaika. En ajattele nyt ns. alan elokuvia vaan kauhufilmejä, vaikka kotivideopohjalta tehty aikuisviihde voi kuuleman mukaan sekin joskus olla permanentin suoristavaa katsottavaa.
Tämä tehostepuoli on näet helppo hoitaa tähän aikaan vuodesta edullisesti.
Rakentelin hiljakkoin lindströminpihvejä, jotka ovatkin mainio ruoka ja paikallaan juuri nyt, kun punajuurta saa halvalla ja se on hyvää. Pihvien laittaminen alkaa tietysti punajuurten raastamisella.
Jokainen tietää myös, että punajuurimehu on maailman mahtavin aine. Se merkitsee kaiken ikuisesti punavärillä ja sillä on hurja ominaispaino. Vaaterissa olevalta työpöydältäkin punainen mehu liikkuu omin voimin eteenpäin ja saavuttaa hetkessä hellan ja pöydän välisen raon tai hypähtää valumaan pitkin alakaapin ovea.
Syystä tai toisesta kumolleen lennähtävä kulhollinen raastetta muuttaakin keittiön sitten sen näköiseksi että hullu kirvesmurhaaja on tehnyt kyökissä täyden iltapuhteen.
Tässäkin kohdassa tekisi mieleni voida käyttää ilmaisua ”kuuleman mukaan”.
Kippaamisen jälkeen tavallinen ihminen ottaisi esiin pari valiumia, rätin ja mopin ja sen sellaista. Filmitaidetta haluava kaivaa kameran esiin ja ikuistaa verenkarvaisen näyn eri kulmista ja siivoaa vasta sitten.
Loput elokuvasta voidaan toki kuvata myöhemminkin, ja oikeastaan näin sitä on toimittu kotimaisen leffan kanssa jo perinteisesti; tehosteet tehdään parilla eurolla ja sellaisia joutavuuksia kuin juoni voidaan miettiä vähän tuonnempanakin kunhan ne pihvit on ehditty tehdä loppuun ja syödäkin.
Kutsua ensi-iltaan odotellessa.
***
Kahvin hintaahan moni parjaa.   Ihan suotta tosin, kipuraja ei ole vielä likikään.
Tämän näytin toteen vastikään yksinkertaisella avaintempulla.
Vielä keskiviikkona harrasteauton avain oli ollut valmiina taskussa, kun kärry piti siirtämän parin päivän päästä talvisäilöön. Päivää myöhemmin avaimia ei ollut missään, tilalla oli vain huoli.
Puolen päivän ajan tuli testattua tietoliikenneyhteyksien kunto eri puolilla maakuntaa, kun piti soitella vuorokauden aikana käydyt paikat läpi, josko avaimet olisivat tippuneet jonnekin.
Tippuneet olivat, mutta eivät hankalaan paikkaan vaan kotitalon rappukäytävään. Joku ystävällinen sielu oli ne löytänyt ja ripustanut ala-aulan ilmoitustaululle. Suru poistui puserosta ja tilalle tuli kosolti riemua. Otin avaimet taululta ja pistin tilalle lapun, jossa luvattiin ilmainen kaffepaketti kiitokseksi löytäjälle. Ovikelloa saisi tulla soittelemaan.
Arvannette, soiko. Eipä niin. Hetken aikaa hykerrytti vanha vitsi eläkeläisten mainiosta ilmaisen kahvin vainusta, kun alaovelle oli pari päivää lapun jälkeen parkkeerattu rollaattori, mutta ei tiemmä presidetinhimon perässä sekään.
Mihin tässä nyt luottaa sitten enää voi.
***
Turun taidemuseossa saavutti aiemmin tänä vuonna suurta suosiota tämä taiteen kultakauden näyttely. Esillä oli kaikkein tutuimpien maalarien töitä, joita kansa vaelsi sankoin joukoin katsomaan.
Toisaalta kaikkialla ei maalaustaidetta arvosteta. Iltapäivälehdessä luki viime viikolla, että joku poliitikko oli heittänyt huoneestaan ulos ehdan Halosen.
***
Heip.