Skip to main content

Koululaiset ovat pysyneet poikkeuksellisen terveinä

Eteläisen Salon alakouluissa on pysytty jopa yllättävän terveinä koko lukuvuoden ajan.

Valtakunnallisissa uutisissa on kerrottu toistuvasti, että erilaiset hengitystieinfektiot kuormittavat terveydenhoitoa. Myös syyhy on ollut syksyn ja alkuvuoden aikana monen suomalaisen kodin riesana.  Eteläisen Salon kouluissa lasten sairauspoissaolot ovat pysyneet maltillisella tasolla.

Teijon koulun rehtori Mikko Linna kertoo, että joululoman jälkeen lähes kaikki oppilaat palasivat kouluun terveinä ja hyvin levänneinä. Suuremmilta sairasteluilta on ainakin toistaiseksi vältytty.

Särkisalon koulussa on myös palattu terveenä lomalta kouluun. Rehtori Kaarina Laurén kertoo, että vain muutama oppilas on kotona kipeänä.

–Tämä syksy ja alkuvuosi vaikuttaa ihan samanlaiselta kuin muutkin vuodet. Aina joku on satunnaisesti pois, mutta tilanne näyttää kyllä ihan hyvältä. Ehkä me olemme täällä Särkisalossa sopivan kaukana kaikesta, että taudit eivät löydä tänne, Laurén naurahtaa.

 

Lisää muiden koulujen kuulumisia tämän viikon lehdessä!

Jaa artikkeli:
ASDF