Ihmise ova iankaike ollu kiinnostunei siit mitä mahta olla tulos. Sillon, ku ei viäl ollu horoskoopei, nii ennustuksekki täytys tehrä ite. Mone vanha ihmise muistava viäl, ku heiti mummus ja faaris ova jutelle kummossi noitumissi tehti, et saattin tiättä, mitä tule tapahtuma.
Laskjane ol tärkjä päiv ennustuksie tekemisse. Talois ol paljo oma väkke ja sit viäl piikoi ja trenkei, kyl sil porukal luanistus monelaise konsti.
Kaik laskiva mäkke ja huusiva mennesäs toivotuksi. Vesikelk ol porukka täys ja huuretti “Pitki pellavi” ja koitetti saar kelka liukuma piremäl ku naapuri väel. Mitä piremäl kelk luist, sitä piremäks pellava kasvoiva. Joku pojankoltjase huusiva
“Plattanaurei, keräkaalei, juuriskoi ku ämmän perspualiskoi.”
Mäelasku jälkke menttin tuppa syämä laskjassoppa. Se tehti ain sia vähäarvosemppist ossist, sorkkist, korvist ja kärsäst.
Jos ol paljon porukka, nii voittin pistä kokonaine sianpääki patta. Niist keitetti sit papu- tai klimpsoppa. Se ol aikamoist mässytyst, ku pitkän pöyrän ympärs kaik imeskelivä siasorkki.
Sit jos joku palkoline nual lusikkas oikken puhtaks ennenku hää pist see seinäl, nii see tarkot, ettei hää ol enä pyhämiesten-päivä jälkke täs talos.
Jos ei ollu varma jatkak viäl samas talos, nii see selvis saapast heittämäl. Seisotti jala harralas ja selk ove päite ja sit heitetti saapas jalkkoje välist. Jos jalkterä osot ove, nii see tarkot, et syksyl o uuren palveluspaika hakemine. Mut jos jalkterä näyt sisäl päi, nii sit sai jäärä talo. Emänt ei ain kattonu hyväl silmäl, ku palkolise paiskeliva saappajas ja hää komens “Töihi siit noitumast.”
Flikoil o ain ollu kova halu tiättä tulek sulhassi ja päässek naimissi. Sitä täytys mennä navetast sialt kysymä. Ens kysytti, et saak mä sulhase ja sit potkasti siankarsina. Ku sika heräs ja sanos röh, nii see tarkot juu, mut jos se vinkas pari kertta kviik kviik, nii se ol ei ei.
Jos tahtos nährä tuleva sulhases kuva, nii täytys ehtol syärä yhreksä sualasilakka takaperi, päänäs peivinäs tiätyste.
Yäl tul sit julmetun kova jano ja ku men saavil juama, nii siin veten pinnal pit sit näkymä sulhase kuva.
Mone flika pettysivä, vaik he kuin kovi siristelivä silmiäs, nii ei he nähne ku oma naamtaulus. Joskus joku trenkpoik tek pirujas ja men kurkkama flika olkpää ylitte, nii et häne naamas heijastus vetest. Flik suuttus vallan kauhjast “Emmää tommose pruttapöksyn kans naimissi men.” Hänel ku ol ollu joku paremp miälesäs.
Pääsjäse aika ol oma kommervenkkis. Pitkperjanta ol vallanki nuarte miälest tosi pitk, ku sillo ei saanu tehrä oikke mittä.
Täytys olla hyvi visuste, ei saanu melskata eikä naura krikotta,kyläskä ei saanu käyrä, iha välttämättömä tyä vaa tehti.
Mut lauvanta meno sit repes. Mone väittivä nähnes, ku pääsjäsyäl noitämmä lensivä varsluuran kans tai ratsastiva vasikoil ja pirunki ol nähty hirvistävä riihie ja navettojen takka. Siäl ol sorka ja kavio jälkki maas, ei se mikkä muu voinu olla ku piru.
Nee tekivä navetois pahojas ja niit vasta ei auttanu muu, ku suur valkja. Siinäki asjas yritettin saara suuremp roihu aikaseks ku naapuris. Sit se suure valkja ympärs juasti ja huuretti ja kolistetti ja paukutetti, nii et kaik paholaise peljästysivä pois ja lysti ol. Siin samas saattin kaik roju siivottu nurkkist. Joulkuusse, vanha luura ja vihra ja katkene harava ja sit haetti viäl metäst katavi, et saattin oikken korkja roihu.
***
Pääsjäsen pyhiks kyhätti kiikkulaut pihal. Iso pölkky tellätti maahan kyljeläs ja plankku sihen pääl poikettas. Siin sit hyppäsivä nii nuare ku hiuka vanhemakki. Jos ol oikke epäsuhtane pari hyppämäs plankun päis, nii se köykäsemp lens nuriniskojes ja sitä nauretti ja hihkutti.
Siin täytys olla varuilas, et minkä eluka näkke pääsjäsaamu ensmäseks, nii samalaine on sit ite koko vuare. Jos kat sattus silmis ensmätteks, nii sit tul laiskaks ja uniseks, mut koir toi viisaut. Hevone tiäs voima ja terveyt, lehm taas tyhmyt ja velttout, lammas ol laupja miälen tuaja ja sika ennust sottast elämä. Linnu näkemine ol muute hyvä, mut vanh vares tiäs paha.
Se mämmin kans tuhtamine kuulus ain pääsjäse valmisteluis. Siin ol montta tyävaihet, misä se vois mennä piloil.
Ku tulttin kirkost, nii emänä pruukasiva kyssy toisiltas “Kummottis teijä mömmy luanistus?”
Jos jolla ol puuro palanu paran pohja, ku ei olttu tarppeks harttaste härkint heilutettu tai uun ol ollu liian kuum, et mämmi ol palanu päält ja jääny sisält raakaks tai roviko ol tellätty liian täys, et mämmi ol kuahunu ylitte, nii piika oliva ain syypäit.
Niil hortiloil ol taas ollu muu asja miäles ku mämmi vahtimine.
Vaik hyvin tiäretti, ettei mämmi saa ahnettu liikka, nii kyl ain joku söi ittes kipjäks ja vannos”Emmää pist enä ikä mömmy suuhusan.” Mut seuravan pääsjäsen ol sama peli, ku ei sitä herkku muullo saanu.
Mantar
