Pajenin kirjoitus (PsL 10.5.) hyvinvointiyhteiskunnasta tuntuu ärsyttävän monia, liekö ollut tarkoituskin. Kirjoitukseen sisältyy kuitenkin suuri viisaus, hyvinvointia ei voi pitää yllä velkavaroin.
Tämä yli varojen eläminen alkoi silloin kun unohdettiin vanha hyvä neuvo: suu täytyy pitää säkkiä myöden.
Pääsi vallalle sellainen oppi, että hyvinvointi kohenee kuluttamalla, vaikka turhallakin. Mitä enemmän kulutetaan, sitä nopeammin bruttokansantulo (BKT), jolla tätä hyvinvointia alettiin mitata, nousee ja valtakunnassa kaikki hyvin.
BKT on siitä huono mittari, että mittaa vain tulot, mutta jättää kulut huomioimatta. Tässä nousun huumassa alettiin syömään kuormasta.
Kansalaisomaisuus kuten maantiet ja rautatiet päästettiin rappeutumaan, myytiin valtion omaisuutta ja niin edelleen. Kaikille tästäkään kuormasta ei tietenkään riittänyt.
1990-luvulla iski jonkinlainen taantuma. Otettiin käyttöön vanha ohje, pantiin suu säkkiä myöten.
No ei tietenkään kaikilta, mutta sellaisilta, jotka eivät ole aktiivikuluttajia, kuten pääministeri sanoi. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi eläkeläiset, joille laadittiin taitettu eläkeindeksi ja lopetettiin kansaneläkkeen perusosan maksaminen. Täytyyhän näidenkin ikäluokkien (sodan kokeneiden, kirjoittajan huomautus) kantaa jonkinlainen vastuu maan asioiden hoidosta, sanoi asiaa valmistellut ministeri.
Valtionyhtiöiden johtajien miljoonaoptioihin ei kajottu – valtion täytyy olla uskottava sopijapuoli. Ei korppi korppia noki.
Saman päivänä kun tuli kirje kansaneläkkeen lopettamisesta hallitus alensi hyvätuloisten verotusta, jotta saadaan kulutus kasvamaan. Menivät eläkeläisten rovot hyvään tarkoitukseen.
Sen jälkeen kun kuorma tyhjeni, hyvinvointia on ylläpidetty velkavaroin. Säästäminen on nyt vuosikymmenten jälkeen nostettu arvoon arvaamattomaan.
Siitä paasaavat pääministeristä kunnan pienimpään nilkkiin.
Harjoitetaan vastuullista politiikkaa, myöhäistä on hiiren vikistä kun pää on kissan suussa.
Sen lisäksi, mitä edellän on mainittiin, on surutta kulutettu myös uusiutumattomia luonnonvaroja. Saastutettu ympäristöä, pilattu vesistöt ja ilmakehä.
Maapallon vuodesta toiseen tuottamat luonnonvarat käytetään loppuun alkusyksyyn mennessä. Sademetsiä tuhotaan 15 miljoonaa hehtaarin vuosivauhdilla. Suomalaiset ovat muiden mukana. Metsien tuhoaminen vie siitä elantonsa hankkineilta alkuperäiskansoilta käytännössä kaiken.
Särkisalokodin asukkaiden kohtalosta paljon puhuttu, viimeksi Heikki Liede (PSL 16.5.). Heidät on siirretty pois kotikonnuiltaan säästösyistä.
Tällaiset toimenpiteet tuntuvat niin vääriltä, kun vertaa niitä esimerkiksi siihen, miten valtionyhtiöiden toimitusjohtajien jo ennestään kohtuuttoman suuret palkat ovat nousseet vuodessa kymmeniä prosentteja (HS 26.5.)
Niissä ei säästetä ja jos saa potkut, niin lyödään melkein miljoona euroa kouraan.
Tasan ei käy onnen lahjat.
Samassa lehdessä vanhustyön lähihoitaja, sosionomi Anki Palve kirjoitti, miten tajuissaan olevan, nielemään pystyvän vanhuksen juottaminen lopetetaan. Vanhus kuolee ja saadaan tilaa seuraavalle.
Jos näin on, niin meidän on turha käydä soittamassa suuta maailmalla ihmisoikeuksista.
EU:n johtajat pitävät kriisikokouksia ja pohtivat miten saataisiin kasvu jälleen käyntiin. Siinä miettimistä riittää.
Suomessa riittää nykyinen kansantulon taso ihan kohtuulliseen hyvinvointiin.
Pitää vain löytyä kaksi asiaa: kohtuus ja järki.
Lauri Helle
Kivun hoidossa riittää haasteita
Syöpäkivun hoidossa on paljon akuutin kivun hoidon piirteitä. Kivun kroonistumisen ehkäisyssä on tärkeää, että potilaan kipu hoidetaan tehokkaasti mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Hoito tulee toteuttaa yksinkertaisin menetelmin välttäen turhaa tekniikkaa ja pistelyä.
Syöpään liittyvistä kivuista 80 % voidaan hoitaa suun kautta otettavilla lääkkeillä. Viisitoista prosenttia syöpäkivuista ei ole hallittavissa yksinkertaisella lääkityksellä. Kipujen lisääntyessä eri menetelmiä joudutaan usein käyttämään samanaikaisesti. Hoidon vastetta tule aina seurata ja dokumentoida.
Kivun hoito aloitetaan tulehduskipulääkkeellä / parasetamolilla. Jos teho ei riitä, siirrytään vahvempiin lääkkeisiin. Suurin osa syöpäkipupotilaista tarvitsee morfiinin kaltaisia kipulääkkeitä. Tulehduskipulääkkeiden on havaittu tehostavan opioidien vaikutusta, joten ne voidaan jättää ”taustalääkkeeksi”. Tulehduskipulääkkeillä, parasetamolilla ja miedoilla opioideilla on selkeä kattoannos, minkä ylittämisen jälkeen kipua poistava vaikutus ei enää lisäänny, vain sivuoireet lisääntyvät. Vahvoilla opioideilla ei ole kattoa ja niiden annosta voidaan nostaa niin korkeaksi kuin potilaan kipu vaatii.
Hoidossa pitää käyttää pitkävaikutteisia lääkemuotoja säännöllisesti. Erikoistekniikat otetaan tarpeen mukaan käyttöön ja tämä edellylttää osaamista koko hoitoon osallistuvalta hoitoketjulta.
Erikoistekniikoiden aiheet pitää hallita, jotta niitä osataan pyytää. Myös järjestelyistä erikoistekniikoiden ja konsultaatioavun saamiseksi tulee olla sovittu etukäteen.
Kivun hoitamatta jättäminen on hoitovirhe. Kyse on akuuttia hoitoa vaativasta tilanteesta, jossa hoitotakuu edellyttää nopeita toimenpiteitä. Kysymyksessä on haaste terveydenhuoltojärjestelmällemme, myös eettinen ongelma, joka voidaan liittää keskusteluun priorisoinnista terveydenhuollon säästöissä.
Suomessa on saatavilla kaikki syöpäkivunhoidossa tarvittavat lääkkeet, laitteet ja osaaminen. Koulutusta lääkäreille ja hoitajille on runsaasti. Siitä huolimatta on tiedossa, että kivunhoito ei edelleenkään toteudu maassamme toivotulla tavalla. Perusongelma on vahvojen opioidien pelko ja siitä johtuva vähäinen käyttö. Lisäksi erikoistekniikoiden saatavuudessa on suuria alueellisia vaihteluja. Syöpäkivunhoito ja palliatiivisen hoidon perusperiaatteet tulee hallita kaikkialla terveydenhuollon tasoilla. Ongelmatapausten hoito, hoitoketjujen luominen ja koulutus kuuluvat selkeästi erikoissairaanhoidon vastuulle. Parasta on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon saumaton yhteistyö potilaiden parhaaksi.
Eija Kalso, Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen puheenjohtaja kertoo, että kivunhoito Suomessa ei ole tasalaatuista. HYKS.in kipuklinikalle suunnitellaan palvelevaa puhelinta yhteydenottoja varten, mikäli epäonnistuneita kokemuksia ilmenee.
Kivunhoidon priorisointi kuuluu terveydenhuollon haasteissa kärkipäähän. Akuutti hoito traumatilanteissa on ensiarvoista. Kivun ja kärsimyksen hoito on asteikolla seuraava hoidon vaativuusasia.
Sielunhoidon osuutta ei pidä unohtaa. Henkilökunnan vuorovaikutustaidot ovat keskeiset. Turvallisuuden tunteesta huolenpito on onnistumisen edellytys. Tiedon antamisen tavalla ja ymmärtämisen varmistamisella on asianosaisille suuri merkitys. Psykososiaaliselle tuelle on tilausta. Myös taloudellisella tilanteella on merkitystä. Osaava tuenanto ja asiantuntemus helpottaa.
Kivunhoito on tärkeä osa-alue. Se muuttuu ja kehittyy alati. Koulutusta on saatavilla. Sairaanhoitopiireillä on lain vaatima saattohoitosunnitelma.
Meidän tulee osata ammattilaisina hoitaa akuuttia, kroonista- ja syöpäkipua parhaalla mahdollisella, saatavilla olevalla tavalla. Ja hakea konsultaatioapua erityisosaajilta tilanteen niin vaatiessa. Mielestäni Kivunhoitoa ja empaattista saattohoitoa tulee kehittää.
Eutanasiasta en halua keskustella. Pikemminkin nostaisin esiin ihmissuhdeasiat. Henkistä huolta lisäävät ongelmat läheisten välillä.
Elina Suonio – Peltosalo
esh
Suomen kivuntutkimusyhdistyksen jäsen
