Tervepä terve. Toimituksen koillissohvan viikkotorkut otetaan tässä seuraavaksi.
***
Paitsi että sohvatoimintaan liittyen pitää ensiksi pahoitella asiaa, josta ei ilmeisesti ole ehditty pahoittaa mieltä vielä muualla kuin koilliskulmassa.
Tuli nimittäin viime pääkirjoituksessa lehden julistettua hiukan väärää totuutta. Kaikesta neljällä silmällä katsomisesta huolimatta tekstiin jäi yksi ylimääräinen ainoa. Tarkoitus tietenkään ei ollut väittää, että kirja olisi ainoa väline, joka voi viedä uusiin, kuvitteellisiinkin maailmoihin. Toki vaikkapa teatteri ja elokuva tekevät saman.
Siinä kirjan luksus silti piilee, että siinä kuva on aina oma. Vaikka kirjailija miten kuvailisi paikkoja ja ihmisten ulkonäköä, joka lukijalla kuva tapahtumista on erilainen. Valkokankaalla rakennuspuut ovat paljon valmiimpia. Siinä on kirjan vahvuus, ja etenemisen tahdissa.
Normaalit aikasäännöt heittävät nimittäin häränpeppua kirjaa lukiessa. Totta on, että romaaniin menee aikaa enemmän kuin elokuvaan. Mutta kun dekkarin oikein jännittävää loppua oikein ahmimalla lukee, tuntuu vauhdikaskin elokuva tai tv-sarja sen jälkeen suorastaan pitkäpiimäiseltä. Tahti on se, minkä ohjaaja on määrännyt eikä muuksi muutu.
Toisaalta kirjan tapahtumilla ja lukunopeudella ei tarvitse olla yhteyttä. Vasta sain luettua Tommi Kinnusen mainion Neljäntienristeys-romaanin. Siinä teki mieli oikein hidastaa lukemista, että kokemus kestäisi kauan. Ja kirjan sivuilla samaan aikaan sodasta palannut Onni painoi töitä rakennuksella aivan heikkopäisellä tahdilla.
Eikä sillä, ettei televisiokin voisi viedä muihin ulottuvuuksiin. Tässä eräänä iltana oli hetken päällä joku niistä ohjelmista, joissa nuorisolaiset kootaan reservaattiin kutemaan. Kun sitä sanailua hetken kuunteli, vakuuttui siitä, että ei se sakki ihan tästä maailmasta ole.
***
Noin muuten kehitys kehittyy. Tieliikenteessä pitäisi autokouluautot erottaa perässä olevasta kolmiosta. Näin on ollut kai aina. Tarkoitus on tietysti kertoa perässä tulevalle, että tämä auto tässä voi tehdä jotain vähän ennakoimatontakin.
Eräänä aamuna tuli ajeltua valkoisen Volkkarin perässä. Sivupeilissä oli lisäosa ja tämä pisti miettimään, että onkos se autokouluauto tuokin. Oli se, mutta äkkiseltään katsoen valkoinen kolmio valkoisessa autossa ei vaikuttanut tieteen riemuvoitolta. Vasta ohiajavan auton valojen heijastus sai kolmion erottumaan.
Toisaalta. Se autokoulun auto ajoi rajoitusten mukaan, käytti vilkkua, ryhmittyi oikein ja malttoi erkaantua moottoritieltä rekan perästä, ei kirinyt sen edelle kuten huonohermoisilla on usein tapana. Oli siis ainoa kärry sinä aamuna, joka ei tehnyt jotain ennakoimatonta joten se kolmio oli ihan väärässä autossa.
***
Vaikka toki parempi hillitsevä kolmio peräpeilissä kuin lääkepurkin kyljessä.
