Tervepä terve. Toimituksen itäuunin viikkoklapit kannetaan sisään tässä seuraavaksi.
***
Aamutelkkarissa päiviteltiin maanantaina ihmisten osaamista digiturvallisuuden suhteen.
Aihe ei ole uusi, mutta varmasti yhtä tärkeä kuin ennenkin, kun puhelimella hoituvat niin raha- kuin terveydenhoitoasiatkin. Monihan kai on tosin viime aikoina jättänyt puhelimen mahdollistaman jatkuvan uutisten selaamisen vähemmälle, kun otsikot ovat pelkkää Ukrainaa. Ymmärtää tuonkin.
Sitä paitsi muista asioista pysyy jyvällä, kun lukee 30 vuotta vanhoja aikakauslehtiä tai vielä vanhempia kirjoja.
Selitän. Nythän veivataan siitä, millä korvataan fossiiliset polttoaineet ja toisaalta siitä, miten varautua sähkökatkoihin. Vanhanaikaiselle yksituumaisuudelle olisi käyttöä, mutta usein ilmassa on muuta.
No, siivoukseen. Ensiksi piti pistää nippu vuoden 1990 Tekniikan Maailmoja varastoon, mutta sitähän ei selailematta tee. Suuressa autonäyttelyraportissa kerrottiin saksalaisen BMW:n jatkavan tutkimuksiaan vetyautojen suhteen. Teksti jotenkin tutusti kertasi, että fossiiisten litkujen käyttö on päättymässä ja että vety voisi olla vähäpäästöinen ja loppumaton polttoaine, mutta sen varastointi on vielä pulma. Jutun mukaan vetyä piti tekemän merivedestä.
Lehtien haravoinnin jälkeen piti oikaista kirjahyllyä. Oma reikänsä piti löytää rivistä myös Veikko Huovisen romaanille Lentsu. Tässä vuoden 1978 teoksessa flunssabasilli loikkii nokasta toiseen ja tarina etenee pöpön matkassa talosta seuraavaan.
Erityisesti kirjan alkua ei väsy lukemaan: pienviljelijä Aleksi Rinteelä saa ankaran flunssan ja on pakotettu lähtemään kirkonkylälle lääkäriin. Ympäristöä, Aleksin mielenliikkeitä ja tilalle asti näkyvää yhteiskunnan rakennemuutosta on kuvattu herkullisesti. Aleksi on perinteen mies: sahaa pokasahalla polttopuunsa ja pitää pientä karjaa, mutta navetan jatkon edellytykset askarruttavat, kuin nykyäänkin. Traktorin sijaan hän käyttää vielä hevosta, ja tuumii kirjassa, että ”odottakaahan ropotti-ihmiset, kun öljyhanat pannaan kiinni”.
Kirkonkylällä Aleksi katselee uusia liikerakennuksia, joiden piipusta ei enää puusavu nouse, ja arvuuttelee mielessään, vieläkö kerran tulee se päivä, jolloin on monen palattava sinne, missä huone pysyy vuorokauden lämpimänä yhdellä puusylyksellä.
Käypä kirjassa ilmi sekin, että säästäväisenä miehenä Aleksi pitää talven ajan talon isoa pirttiä kylmillään.
Joskus parhaat ennustajat eivät ole markkinateltoissa vaan sotkamolaisissa omakotitaloissa.
***
Noin muuten päivä on lyhentynyt selvästi ja lamppuja on pakko polttaa. Voisi olla paikallaan, jos monessa kylässä olisi tämä tämmöinen vapaaehtoinen valokunta.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
