Viime aikojen uutiset matkustamisesta eivät ole olleet kovin rohkaisevia. Kun pikkaisen lunta rapsahtaa, ja pakkanen kiristyy, junat jäävät taatusti kulkematta ainakin jossain päin Suomea. Lentoja peruttiin marraskuussa lentäjälakon takia ja kohta perään matkatavaroiden käsittelijät marssivat ulos. Nyt he ovat palanneet sorvin ääreen ulkoistettuina, mutta eikös vaan matkatavarat kasaannu taas Helsinki-Vantaalle. Syyt löytyvät kuulemma Euroopan lumisista säistä. Ulkomaiset matkaajaparat joutuvat ostamaan toppatakit Lapista, kun omat jäivät jonnekin.
Maa- ja ilmaliikenteen rankkoina aikoina laivamatkustaminen on suorastaan luksusta, varsinkin Helsinki– Tukholma –reitti. Saavut terminaaliin, haet matkaliput kaikessa rauhassa ja astelet sisään kiireettömästi ilman ruuhkaa. Lentoasemalle pitää tulla ”ajoissa”, mikä tarkoittaa ehkä kolmea tuntia ennen. Kikkaillaan nestepurnukoilla, riisutaan vyö ja kengät, ja tietysti se portti piippaa ja sitten kopeloidaan. Lopulta vain odotellaan ja odotellaan, ja ihme on, jos kone lähtee ajoissa.
Koneessa pelätään, ettei vain se kaikkein rehevin matkustaja satu vieruskaveriksi. No, se on vielä pientä pelkoa sen rinnalla, että joku alkaisi väkertää pommia silmien alla. Positiivista taitavat olla vain joskus ikkunapaikalta nähtävät komeat maisemat, sekä perille tulemisen nopeus.
Poukkoilu turvasäännöissä on juuri sellaista epävarmuutta, jota terroristit haluavat nähdä. Kun joku yrittää jotain, niin kiristetään juuri tällaiseen toimintaan purevia ”turvatoimia”. Viime vuodet on keskitytty nesteiden syynäämiseen. Millään toimella ei pystytä aukottomasti estämään vaarallisten aineiden kuljetusta. Turvatoimet ovat tarpeellisia, mutta mitään ei pystytä takaamaan. Aina löytyy joku ovela, joka pääsee livahtamaan läpi kymmenien kiinni jääneiden ohella.
Matkustamisessa on riskejä, kuten elämässä yleensäkin. Monien on matkustettava työkseen, mutta vapaa-ajallakaan en halua luopua matkoista. Matka on seikkailu, joka rikkoo kotipiirissä liikkumisen rutiinit. Pääsee pakoon Suomen pimeyttä ja kylmyyttä. Saa tutustua uusiin kulttuureihin ja maistella mielenkiintoisia ruokia. Voi katsella tennistä ja kävellä niin kauan tutkimassa ympäristöä, että jalat eivät tahdo enää kantaa. Saa unohtaa tietokoneen ja hartiajumit.
Jo matkalla olo on seikkailua. Kohdetta ei tarvitse edes olla, paikasta toiseen siirtyminen omaan tahtiin voi olla riittävää. Matkatavaroita kannattaa ottaa mahdollisimman vähän. Ja vaikka niitä ottaa vähän, niitä on siltikin liikaa.
Lähden taas vastavirtaan, kun muut palaavat arkeen. Matkajännitys kihelmöi vatsanpohjaa. G´Day Burswood/Fremantle!
minna.urpo@pernionseudunlehti.fi
