Möhkäkalan sielunelämä

Kesuri on jälleen käynyt kentällä, se kun kuuluu kuulemma toimenkuvaani.
Mainitulla kentällä olen törmännyt silloin tällöin ennakkoluuloihin ja -odotuksiin. Tarkoituksenani ei ole sorsia ketään eikä tuomita, kerroin vain kokemuksistani. Keikalle ilmestyessäni joskus haastateltava saattaa näyttää vähän pettyneeltä – eikö sieltä tullutkaan oikeaa toimittajaa?
Ymmärrän, että pienellä paikkakunnalla uusi, nuori kasvo hämmentää. Eikö asia ollutkaan niin tärkeä, että sitä raportoimaan olisi lähtenyt joku kokeneempi, tunnetumpi, tutumpi henkilö? Osaako tuo nyt hommansa, ymmärtääkö se mistään mitään?
Nämä kysymykset ovat täysin oikeutettuja. Huomaan usein aamuisin kohdatessani eteeni pölähtäneen kahvia ryystävän hahmon miettiväni samoja asioita, kunnes tajuan katsovani peiliin.
Olen alkanut pohtia, mikä tekee oikean toimittajan. Minulla on lehtiö, tosin ei aina, koska minusta on hauskaa unohtaa se toimitukseen ja pyydellä nolona haastateltavilta paperia. Suurehko, virallisen näköinen kamera roikkuu kaulassa, ja otan sillä mielestäni ihan kelpo kuvia, olettaen että olen muistanut ladata akun ja ottaa muistikortin mukaan. Näin en aina viitsi tehdä jännityksen ylläpitämiseksi.
Minulla on pressikortti, jota en ole vielä koskaan näyttänyt kenellekään muulle kuin äidilleni, joka oli hyvin ylpeä siitä, että osasin täyttää Journalistiliiton jäsenhakemuksen ihan itse. Sen jälkeen kun hän oli tulostanut lomakkeen minulle valmiiksi.
Yleistietoni on todella laaja, mutta valitettavasti sangen valikoiva ja usein epäkäytännöllinen. Muistan useita tapauksia, jolloin haastateltavaparka on joutunut epätoivoisesti yrittämään saada minua palaamaan aiheeseen, kun olen saanut yhdestä sanasta assosiaation johonkin aivan muuhun ja löytänyt itseni lopulta selittämässä kirkkain silmin möhkäkalana tunnetun kalalajin sielunelämästä Intian valtameressä. Ovat muuten jänniä otuksia! Suosittelen tutustumaan.
Missä olinkaan? Aivan, mikä tekee toimittajasta toimittajan. En tiedä. Sivistysvaltiossamme huomattava osa väestöstä hallitsee puhe-, kuuntelu- ja kirjoitustaidon, jotka ovat jokseenkin oleellisia tämän työn suorittamiseen, vaikka eivät välttämättömiä nekään.
Mainitut kyvyt löytyvät myös minulta.
Se riittää, ainakin minulle.